Apteekkiin oli pitkä matka, mutta Olli juoksi sen välin uskomattoman lyhyessä ajassa. Ajatus, että lääkkeet voisivat pelastaa Hillevin hengen, pani hänen jalkansa liikkumaan nopeasti ja keveästi, kuin olisi hänellä ollut siivet kantapäissä. Palattuaan hän heti käskyä odottamatta teki tulen takkaan ja istuutui odottamaan lääkkeen valmistumista.
— Saat mennä kotiin nyt, sanoi neiti Andersson. Hän ei ylimalkaan sietänyt poikia ja kohteli aina epäluulolla Olliakin.
— Kyllä minä voisin huomenaamulla tulla avaamaan luukut ja siivoomaan puodin, sanoi Olli arasti.
Rihkamakauppias loi häneen tutkivan katseen. Häntä epäilytti pojan aulius, ehkäpä hän vain etsi tilaisuutta kehveltääkseen jotakin kaupasta. Mutta toisekseen hän kovin kaipasi apua nyt, kun Hillevi oli sairas.
— Voithan tulla, sanoi hän lyhyesti, ja Olli poistui tyytyväisenä.
Porstuassa hän tapasi Heleenan. Silmät itkettyneinä seisoi pikku näyttelijätär märkä nenäliina käsissään ja näytti perin onnettomalta.
— Kuoleeko Hillevi? kysyi hän tarttuen Ollia käsivarteen.
— En tiedä, vastasi poika.
— Neiti Andersson sanoi, että jos Hillevi kuolee, on se minun syyni, joka olen vietellyt häntä syntiin. Ja Hillevi kuiskasi minulle, kun pujahdin hänen vuoteensa viereen, että Jumala rankaisee häntä siitä, että hän sunnuntaina petti tätiään.
Olli näytti miettivältä. Hänen käsityksensä Jumalasta olivat perin hämärät.