— Sun sijastasi minä olisin mennyt poliisille ja kertonut koko jutun, sanoi Pelle, kun pojat taas olivat tiellä. — On aina rehtiä kärsiä rangaistus, kun on tehnyt pahaa. Et sinä sentään siitä suurta rangaistusta olis saanut. Semmonen pieni pojannassikka kun silloin olit.
— Kaarle serkku sanoi minun saavan ainakin vuoden olla vankilassa, ja isä pelkäsi häpeää, joka siitä lankeisi nimellemme. Nyt Helsingissä olin kyllä aikonut ilmoittaa kaikki, mutta tämä varkausjuttu tuli väliin, ja silloin päätin olla vaiti, etten tuottaisi uutta häpeää vanhemmilleni, puhui Olli. Hänen kuormaansa helpotti suuresti tämä avoin keskustelu ystävän kanssa.
Iltapuolella pojat saapuivat asemalle. Oli outoa taas astua ihmisten joukkoon, ehkä liian uskaliastakin. Ollia varsinkin peloitti. Arasti hän katseli ympärilleen, mutta Pelle kuiskasi hänelle:
— Pää pystyyn ja kulje kuin rehti meripoika.
Pelle osti piletit ja junaa odotellessaan pojat istuivat asematalon tuuheassa lehtimajassa. Vasta kello kahdentoista tienoissa tulla porhalsi juna. Ollin sydämessä tuntui niin kummalta. Nytkö hän saisi lähteä kohti Turkua, kohti vapautta. Pelle oli luvannut koettaa saada hänelle paikan Delfiinissä tai jossakin muussa laivassa. Sitä paitsi kyti Ollin sydämessä hiljainen toivo, toivo nähdä koti, äiti, isä.
Junassa oli paljon matkustajia, ja poikien oli vaikea keskustella muusta kuin aivan syrjäisistä seikoista. Pelle oli vaipunut ankaraan tuumiskeluun. Selkä kyyryssä hän istui penkin nurkassa ja tuijotti otsa rypyssä eteensä. Ollikin istui syvissä mietteissä. Näin he matkustivat kauan aikaa, ja juna läheni sitä asemaa, joka oli lähinnä Koivumäkeä. Nyt ei Olli enää malttanut olla vaiti.
— Pelle, sanoi hän matalalla äänellä. — Me matkustamme aivan sen aseman ohi, josta on vain kolmen kilometrin matka minun kotiini. Luuletko, että ehtisimme käväistä siellä? Minun tekee niin kovin mieleni vielä kerran nähdä Koivumäki, ennen kuin lähden pois Suomesta.
Pelle nyökäytti päätään.
— Sitähän minä justiin olen tässä tuuminut, vastasi hän yhtä hiljaisella äänellä. — Ei tiedä, mihin päin tässä asiat vielä selviytyvät. Mutta kuules, jatkoi hän yhä hiljentäen ääntään, — oleks tarkannut tota miestä, joka istuu tossa seuraavassa vaununosastossa? Se pitää meitä silmällä hiivatin visusti.
Olli loi silmäyksen Pellen neuvomaan suuntaan. Hän jäykistyi kauhusta. Mies oli Virtanen kasvatuslaitokselta. Heidän jälkiään oli siis seurattu tänne asti.