Patruuna hätkähti ja loi kummastuneen katseen puhujaan.
— Minun poikani kuoli viisi vuotta sitten, sanoi hän miltei tuimasti.
Pelle loi pikaisen katseen Olliin, joka painoi päänsä alas.
— Isä ei tahdo minusta mitään tietää, ajatteli hän, — olen kuollut hänen mielestään.
Pelle ei kuitenkaan heittänyt niin vähällä.
— Onko se aivan varma? kysyi hän.
— Mitä tämä kuulustelu oikein tietää, sanoi patruuna kiivaasti,— poikani on kuollut, johan sen sanoin.
— Onko hänen äitinsäkin sitä mieltä? kysyi Pelle.
Patruuna jäi hämmästyneenä tuijottamaan poikiin. Samassa Olli teki pikaisen liikkeen. Ikkuna oli maantielle päin, ja maantietä pitkin tuli hevonen täyttä neliä. Kärryissä istui kaksi miestä.
— Takaa-ajajat, mutisi hän.