Olli ponnahti pystyyn, silmät säihkyen hän asettui suutarin eteen.
— Fiina ei ole minun tätini. Minulla ei ole kuin yksi täti, Harmaalan Eeva täti, ja hän on kuollut jo monta vuotta sitten.
— Suu kiinni, minä en viitsi kuulla sinun lorujasi, tiuskaisi Simolin.
— Enkä minä teidän valheitanne, sanoi Olli ja alkoi ylpeästi astua ovelle.
— Maltas, sanoi Simolin, ja tarttuen poikaa lujasti käsivarteen hän kohotti toista kättään.
— Sinä pysyt siivosti sisällä tai saat maistaa kourastani.
Olli katseli häntä rohkeasti silmiin.
— Odotahan, kun Kaarle serkku palaa. Minä kerron, minkälaisia te olette.
Simolin rähähti hiljaiseen, ilkeään nauruun. Simolinska ryhtyi sovittelemaan.
— Älä huoli, Olli, tule tänne kamariin minun kanssani. Katsotaan kuvia.