Isän kirje kuului seuraavasti:
Kurja, onneton poikani! Sinä olet tuottanut niin suuren surun ja häpeän perheellemme, että minä tuskin kykenen enää antamaan sinulle pojan nimeä. Äitisi on sairaana surusta ja minun tukkani on käynyt valkoiseksi. Annamme sinulle anteeksi ainoastaan sillä ehdolla, ettet koskaan enää tule kotiimme, vaan pysyt loitolla. Emme tahdo, että pieni viaton Leilamme kasvaa yhdessä murhaajan kanssa. Älä siis koskaan enää esiinny poikanamme, sinä olet vieras meille sekä äidille että minulle. Jos lupaat tämän, lupaamme mekin unohtaa, minkä häpeän olet saattanut perheellemme, ja koettaa ajatella sinua kuin rakasta vainajaa. Matkustamme parin päivän kuluttua ulkomaille, kenties iäksi pois Suomesta.
Jää hyvästi, kurja lapsi. Jumala antakoon sinulle anteeksi.
Murheellinen isäsi.
Olli istui kuin turtuneena kirjeet luettuaan. Varsinkin isän kirje vaikutti häneen musertavasti. Kalpein huulin hän tuijotti mustiin kirjaimiin, jotka olivat tuon julman tuomion tulkkeina. Isä ja äiti olivat hylänneet hänet, hän ei koskaan enää saanut heitä nähdä. " Älä siis koskaan enää esiinny poikanamme, sinä olet vieras meille." Kuinka isä saattoi, kuinka äiti saattoi!
Hetken aikaa hän taisteli kyyneliä vastaan, hän ei olisi tahtonut näyttää suruaan Jannelle ja Kallelle. Mutta tuska oli liian valtava, ja kuuma kyynelvirta syöksyi hänen ponnistuksistaan huolimatta alas poskia myöten. Tuntui kuin koko maailma olisi hänet hylännyt. Janne ja Kalle nauroivat vahingoniloisesti, ja Simolinska työskenteli välinpitämättömänä tapansa mukaan. Ei kukaan lohduttanut poikaparkaa.
Mutta lapsi, — olkoon suru kuinka katkera tahansa, ei jaksa kauan surra. Olli alkoi miettiä jotakin keinoa, joka auttaisi häntä pääsemään kurjuudesta. Seuraavana päivänä, kun pojat olivat ulkona ja Simolinska asioilla, hän sai Miinalta kauniilla puheella paperia ja kirjekuoren. Ja sitten hän alkoi sepittää kirjettä äidille, osoittaen sen Kaarle serkulle, kuten tämä oli neuvonut.
Rakas äiti, kirjoitti hän. Minulla on kauhean paha olla ja ikävöin sinua ja isää ja Leilaa, niin etten voi yölläkään nukkua. En minä tahtonut tehdä Pentille oikein toden perästä pahaa. Aioin vain rökittää häntä, kun hän ei totellut minua. Olen rukoillut Jumalaa joka päivä, että hän antaisi minulle anteeksi. Anna sinäkin, rakas äiti ja isä myös. En minä tahdo tulla vankilaan, mutta en tahdo olla täälläkään Simolinilla. Suutari on niin ilkeä ja matami ja pojatkin. Enkö voisi päästä jonnekin muualle? Olisin oikein kiltti ja tottelevainen. Tule, rakas äiti, minua tervehtimään. En koskaan enää ole paha. Minulla on hirveän likaiset ja rikkinäiset vaatteet. Ja ruoka on niin huonoa.
Oma Ollisi.
Hän oli tuskin saanut kirjeensä loppuun, kun Simolin pisti päänsä sisään ja kysyi poikia. Kuultuaan, että he olivat ulkona, alkoi hän manakoida, hän oli luvannut lähettää paikkaamansa kengät nyt heti pesumatamille, joka asui naapuripihalla.