— Sen päättää kapteeni, murahti hän.
— Hyvä, kulta Mattson, pyyteli Pelle lempeimmällä äänellään, puhukaa te kapteenille minun puolestani. Minä en jää maihin enkä rupea suutariksi tai muuksi, räätäliksi. Jollen pääse Delfiiniin, karkaan johonkin muuhun laivaan. Ja onks se sitten parempi, jos joudun jonkun tunnottoman kapteenin käsiin ja saan kärsiä nälkää ja opin pahoja tapoja. Täällä Delfiinissä on sentään niin hyvä järjestys, sen sanovat kaikki.
Mattson, joka oli kovin ylpeä "omasta laivastaan" —, hän oli ollut Delfiinissä toistakymmentä vuotta, — pehmeni silminnähtävästi. Mutta hän säilytti ulkonaisesti karskin ryhtinsä.
— Kuka on tuo toinen? sanoi hän osoittaen Ollia.
— Se on minun hyvä ystäväni.
— Hän on myöskin karannut, arvaan.
— Niin on. Mutta hän on rehellinen ja kelpo poika, sen takaan, vakuutti Pelle.
— Ei Delfiini voi ottaa kaikkia rehellisiä, kelpo nulikoita kannelleen, murisi Mattson. Kapteeni on ankara järjestyksen mies, ei hän siedä karkureita.
— Minun isäni karkasi myös viidentoistavuotiaana merelle, ja reilu merimies hänestä tuli, eikös tullutkin? huomautti Pelle.
— Reilu hän oli, kerrassaan rehti ja pelkäämätön, myönteli Mattson.