Suutari vetäisi etusormellaan pari kertaa sieraimiaan. Varovaisuus kielsi ottamasta tuollaista maankiertäjää luokseen, mutta työtä oli juuri tällä kertaa paljon, ja toisekseen poika häntä säälittikin. Hetken mietittyään hän sanoi:
— Saat jäädä koetteeksi. Mutta varo petkuttamasta minua. Poliisi asuu tuossa naapuritalossa.
— Kiitos mestari!
— Tule tänne työhuoneen puolelle. Tuossa on nahkaesiliina eteesi ja tuossa pesuvati, jossa peset naamasi ja kätesi. Minä en kärsi likaisuutta, en edes suutarintyössä.
Poika hankasi itseään tarmokkaasti, niin että Jokelan suupielet vetäytyivät hymyyn. Ja kun hän oli pyyhkinyt kasvonsa karkeaan käsiliinaan, näytti hän varsin siivolta ja sievältä.
— Melkein kuin ihminen, päätteli mestari mielessään.
Olli sai käsiinsä saapasparin, jonka anturoihin mestari käski hänen lyödä naulat. Mestari osoitti hänelle paikan, ja sitten alkoi ahkera nakutus ja pauke. Tuon tuostakin Jokela loi silmäyksen poikaan, ja hänen ajatuksensa askartelivat tähän tapaan:
— Näyttää siivolta pojalta, mutta niinhän ne kaikki tekevät ensimmäisenä päivänä. Eikös vain ollut se Aatu lurjuskin niin hauskan näköinen, ja kuinkas teki! Kun olin antanut sille vanhat housuni ja viikon palkan etukäteen, jäi pois työstä mitään puhumatta. Sen se peeveli teki!
Ja mestari päätti tällä kertaa hallita herkkää luonnettaan, joka yhtämittaa peijasi häntä osoittamaan liikanaista hellyyttä ja hyvyyttä oppipojille, jotka yhtä usein vetivät ukkoa nenästä.
Olli istui omissa mietteissään hänkin.