— Hillevi, kuului kimeä ääni ovelta, neiti Andersson seisoi siinä. Tule pesemään kupit.
Heleena niiasi, otti käärönsä ja poistui hätäisesti.
— Mitä hän täällä teki? kysyi neiti Andersson.
— Osti silkkinauhaa, vastasi Hillevi ja työnsi Heleenan markan rahalaatikkoon iloisena siitä, että tytöllä todellakin tällä kertaa oli asiata.
— Vai niin, muutoin minä en pidä siitä, että hän turhanpäiten juoksentelee täällä. Tuollainen teatterityttö ei ole sopivaa seuraa sinulle, Hillevi, joka olet hyvästä perheestä ja jumalisen kasvatuksen saanut.
— Heleenan täytyy olla teatterissa, kun hänen isänsä on köyhä, uskalsi Hillevi arasti puolustaa ystäväänsä.
— Meidän ei koskaan täydy tehdä syntiä, muista se, lapsi. Mutta joudu nyt pesemään kupit. Minä suljen puodin. Vieraat jo lähtivät. Ja ota sitten kirjasi ja lue pyhäkoululäksysi.
Hillevin kädet liikkuivat nopeasti astioita pestessä, mutta ajatukset karkasivat viereiseen kenkäkauppaan. Minkälainen se lainakirjasto oikein oli? Uskaltaisikohan sinne mennä pyytämään sitä Romeota ja Juliata!
Jokela oli jo varmaan sulkenut kauppansa hänkin, mutta huomenna oli koetettava.
Kahdeksas luku.