OLLI SAA UUSIA HARRASTUKSIA.
Herra Soilan lainakirjasto ei sisältänyt kovin monta nidettä. Mutta se oli silti suuri tapahtuma sekä omistajansa että naapuriston silmissä. Väsynyt kirjailija oli kuin uudesti syntynyt, hän kirjoitti pitkiä kirjaluetteloja, numeroi kirjat, järjesti ne hyllyille aakkosjärjestyksessä, paperoi ja korjaili rikkinäiset niteet. Suutari ja Olli eivät olleet vähemmän innostuneet. Suutaroitiin kyllä kuten ennenkin, mutta ajatukset askartelivat kirjastossa. Ensin piisasi pitkältä puhetta siitä, mihin kirjat sijoitettaisiin. Koska kirjat olivat herra Soilan, oli luonnollista, että ne olivat hänen huoneessaan. Mutta kun lainanottajien siinä tapauksessa olisi täytynyt käydä suutarin keittiön läpi, pidettiin parhaimpana sijoittaa kirjasto kenkämyymälään. Jokela oli hyvin mielissään tästä päätöksestä, hänelläkin oli silloin niinkuin osaa "lainakirjastosta". Olli oli vaiti, kun asiaa pohdittiin, mutta riemuitsi salaa mielessään, kun kirjat sijoitettiin myymälään. Silloin hänkin sai lomahetkinään vilkaista kirjoihin ja osaltaan hoitaakin liikettä. Herra Soila oli opettanut häntä miten menetellä, kun joku tuli kirjoja lainaamaan, ja Olli perehtyi pian kirjastoon, niin että hän osasi heti pyydettäessä antaa halutun kirjan. Lainanpyytäjiä ei aluksi ollut monta, mutta vähitellen niitäkin karttui.
Eräänä aamupäivänä mestari Jokela riisui yltään nahkaesiliinansa, veti päällystakin ylleen, kehoitti Ollia pitämään huolta myymälästä ja lähti ulos. Parin tunnin kuluttua hän palasi kainalossaan mahdottoman suuri käärö. Hengästyneenä hän laski sen pöydälle. Olli katseli uteliaana, kun Jokela availi käärepapereita ja veti esille läjän kirjoja, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän kuluneita.
— Siinä on lisää kirjastoomme, sanoi Jokela pyyhkien isolla nenäliinallaan hikeä otsalta. Ostin ne erinäisistä vanhojen tavarain myymälöistä ja huokeita olivatkin. Nyt ei muuta kuin herra Soila numeroimaan ne.
Kirjailija pudisti päätään nähdessään uusien kirjojen nimilehdet.
— Hyvä mestari, sanoi hän, useimmat näistä kirjoista ovat vailla kaikkea taiteellista arvoa. Emme me voi näitä lainata ihmisille.
Mestari kynsi niskaansa.
— Mutta kun ihmiset valittavat, että herra Soilan kirjat ovat niin vaikeatajuisia. Näitä ne paremmin haluavat, niissä on niin kauniit kannetkin.
Soila huokasi ja lausui:
— Valitettavasti lienette oikeassa, mestari.