Heleena kohosi istumaan. Hän oli taas kalpea ja mitättömän näköinen kuten tavallisesti.
— Mennään kotiin, sanoi hän, — minun pitää hoitaa pikku siskoa, kun äiti menee asioille.
— Heleena, lausui Hillevi, kun he kolmisin palasivat kotiin, näyttelethän toisenkin kerran vielä jotakin. Mutta ei niin surullista.
— Minä näyttelen mieluimmin surullista, vastasi Heleena, — mutta voinhan Hillevin mieliksi esittää muitakin kappaleita. Mutta muistakaakin, ettette kerro kenellekään, varsinkaan ei Emmalle.
Olli ja Hillevi antoivat juhlallisen vaitiololupauksen, ja Heleena lupasi seuraavana sunnuntaina esittää heille Regina von Emmeritziä.
— Miksi et ole enää käynyt kirjoja lainaamassa? kysyi Olli Hilleviltä häntä hyvästellessään.
— Täti ei anna, vastasi Hillevi surullisesti, — hänen mielestään ei saa tuhlata aikaa turhaan, ja sitä paitsi ovat useimmat kirjat synnillisiä.
— On Jokelakin jumalinen, uskalsi Olli väittää, mutta hän lukee usein iltaisin kaikenlaisia kirjoja.
Hillevi ei vastannut, pujahti vain sisään ovesta. Olli seisoi hetkisen portilla. Hän näki neiti Anderssonin astuvan katua ylös virsikirja kädessä. Vaistomaisesti aikoi poika vetäytyä portista sisään, mutta kyttyräselkäinen neiti teki kädellään ehkäisevän liikkeen hänelle.
— Etkö sinä ole mestari Jokelan oppipoika? kysyi hän.