Onneksi pääsi Leena heti toiselle puolelle, muuten olisi hän kaiketi peljästyksestä vaipunut suohon.
"Nyt voit laskea minut maahan", lausui sammakko, "kiitos, rakas lapsi, hellyydestäsi!"
Näin sanoen loikkasi kiitollinen sammakko tien syrjään, mutta Leena jatkoi matkaansa siniselle mökille ja koputti hiljaa ovelle.
"Kömmi sisään", kuului käheä ääni tuvasta.
Nytpä alkoi Leenaa peloittaa eikä hän uskaltanut astua sisään ennenkuin eukko tuli avaamaan.
"Kas vaan, mikä pikku otus sinä olet? Tule sisään, hei!"
Leena seisahtui oven suuhun katsellen ympärilleen. Eipä hän näin kummallista huonetta ikinä ollut nähnyt. Keskellä lattiaa seisoi suuri rautainen kolmijalka ja sen päällä vielä suurempi pata, josta lakkaamatta nousi savua ja höyryä, mutta tulta ei näkynyt missään. Nurkassa istui kuusi pyöreäsilmäistä pöllöä, ja katossa riippui rautahäkki, jossa kaksitoista lihavaa rottaa nakersi. Ihmeellisin oli kuitenkin eukko itse. Hän oli pitkä ja laiha kuin aidan seiväs. Hiukset olivat siniset melkein kuin ruiskukka ja silmät loistavan keltaiset. Suussa oli hänellä kaksi hammasta, jotka alinomaa vaihtoivat väriä, muuttuivat milloin punaisiksi, milloin viheriäisiksi. Hyi, eipä hän juuri kaunis ollut, tuo sininen muija.
"Noh", sanoi hän, "oletkos mykkä vai peloittaako sinua, koska et mitään puhu? Katsoppas, nämä rotat tässä, ne ovat renkejäni ja piikojani, nakertavat näet kaikki työaineeni, ja tässä on kuusi kaunista Mirriäni. Kiss, kiss, kiss", huusi hän, ja heti lensivät kaikki kuusi pöllöä akan luo, painoivat tupsupäiset päänsä hänen polviinsa ja nokkivat hänen laihoja käsiään.
"Kas niin, kultani, menkää nyt nukkumaan taas. Hus, hus! Noh, mitä sinä oikeastaan tahdot, pikku otus?"
Leena pani kätensä ristiin ja katsoi rukoilevasti eukkoon. "Tahdotteko, armollinen rouva, olla niin hirveän hyvä ja tehdä Hannulle uuden viulun? Hänen vanha viulunsa on mennyt rikki, eikä hänellä ole rahoja ostaa uutta."