"Hau, hau, kuka siellä kalliolla kiljuu?"
Mirri nosti karvansa pystyyn niinkuin ainakin nähdessään jonkun koiran, mutta malttoi sitten mielensä ja vastasi.
"Miau, miu, olen Mirri Marrinen ja haluan lähteä Egyptiin, mutta kuka sinä olet?"
"Vau, vau, nimeni on Halli Hillinen. Olen päättänyt matkustaa Amerikkaan, jossa ihmiset eivät potki kunnon koiria ja antavat heille muutakin ruokaa kuin silakan päitä ja perunankuoria."
"Vai niin, sinä siis myöskin olet suuttunut ihmisiin. Etpä usko kuinka katalasti he minuakin kohtelevat. En tahdo kehua itseäni, mutta sen minä sanon, ettei monta näin rehellistä kissaa ole maan päällä elänyt. En koskaan ole varastanut kokonaista kinkkua ruoka-aitasta, niinkuin naapurin Missi, enkä tyhjentänyt kerma-astiaa, kuten tiedän esimerkiksi Kekolan Mirrin joka aamu tekevän. Nöyrästi olen latkinut niukan maitotippani ruokakupista ja vain aniharvoin olen kielelläni kuorinut kerman aamumaidosta, silloin kun arvelin, ettei kyökki-Maijalla ole aikaa sitä tehdä. Mutta kiittämättömyys on maailman palkka. — Tänä aamuna kuulin Heikin äidin sanovan: 'Tänään et, Heikki, saa syödä lihapullia, koska et ole oikein terve.' Tulin tästä kovin iloiseksi, sillä ajattelin että minäkin nyt kerran saan lihapullia, koska ei Heikki syö. Hyppäsin siis kyökin pöydälle ja popsin viisi lihapullaa, juuri niin monta kuin olen nähnyt Heikinkin syövän. Ah — enpä ikinäni unohda, kuinka makeille ne maistuivat, mutta kylläpä sainkin ne kalliisti maksaa. Tuskin olin viimeisen palasen nielaissut kun jo Maija tulla tupsahtaa luuta kädessä ja kylläpä silloin tiesin herkkuja syöneeni. Eikö tämä ole mielestäsi kauheata?"
"Hirmuista kerrassaan!" huudahti Halli, "mutta semmoisia he juuri ovat. Olen minäkin saanut yhtä ja toista kokea tässä maailmassa. Siksipä lähdenkin nyt Amerikkaan enkä koskaan enää tule takaisin Suomeen. Jos tahdot, otan sinut mukaani, neiti Marrinen."
"Kiitos kaunis, herra Hillinen, mutta minä olen päättänyt lähteä Egyptiin. Siellä näet kuuluu olevan oikea kissojen paratiisi. Joka kissalla on oma lehmänsä ja palvelijansa, ja joka poiskiskottu hännänkarva maksaa kaksikymmentäviisi selkäsaunaa."
"Ei, mutta onko mokomata kuultu!" päivitteli Halli, "missä tuo kummallinen maa on?"
"Eiköhän se liene jossain meren takana, kyllä sen löytää, siellä kuuluu olevan niin paljon krokodiilejä."
"Krokodiilejä! mitä ne ovat?"