"Kyrmyniska on nimesi", sanoi poika, kääntäen selkänsä tontulle, joka kirkasi ilosta ja alkoi juosta kankaan poikki säkki selässä. Mutta poika kulki eteenpäin ja näytti niin sanomattoman viisaalta lasisilmineen, että ihmiset kaikkialla nostivat hattuaan ja kuiskasivat toisilleen: "Hyvänen aika, kuinka oppinut hän mahtaa olla!"
Ja hän tuli kuuluisaksi kautta koko maan, ylhäiset tulivat häneltä neuvoa kysymään, ja jokainen kiitteli hänen viisauttaan, mutta eipä kukaan arvannut, että tontun isoäidin isoäidin lasisilmissähän se viisaus piili. Eikä poikakaan sitä kellekään kertonut; hän oli nyt oppinut herra, oikein professori, ja kas silloin hän oli mielestään onnellinen.
Toinen veli yöpyi vuoren rotkoon ja kätkeytyi kivilohkareiden taa sammalikkoon. Keskiyöllä kuuli hän siipien suhinaa ja näki suuren huuhkajan lentävän ontosta puusta: huh, huu! huusi se.
"Huh, huu", vastattiin metsästä, ja heti lensi pieni keltainen pöllö huuhkajan luo. "Mitä kuuluu?" kysyi huuhkaja. "Eipä juuri mitään erinomaista, mutta muistatko kummitäti, että prinsessa huomenna täyttää kuusitoista vuotta. Koko hovi itkee ja parkuu, kuningas huokailee ja kuningatar pyörtyy joka viides minuutti. Prinsessa rukka on itkenyt siniset silmänsä punaisiksi ja värisee kuin haavan lehti pelosta."
"Mitäs hänelle sitten tapahtuu?" rääkyi korppi lentäen paikalle.
"Kah, etkö sitä tiedä", virkkoi huuhkajamuori. "Huomenyöllä kello kaksitoista täsmälleen tulee ilkeä yölepakko ottamaan hänet morsiamekseen, ei siinä itku eikä parku auta."
"Kauheata", kirkui korppi, "eikö kukaan voi pelastaa häntä?"
Huuhkaja oli hetkisen vaiti, mutta sitten se kuiskasi: "Kas, oikeastaan se on suuri salaisuus. Ukkoni kertoi sen minulle vannottuani, etten siitä kellekään puhuisi, mutta jos lupaat olla siitä juoruamatta, voin sen sinulle kuiskata. Jos joku kuninkaan hovissa ymmärtäisi näyttää peiliä yölepakolle, niin se heti karkaisi tiehensä, ja lumouksen valta olisi murrettu. Yölepakot näet hirveästi pelkäävät omaa kuvaansa, ja ihmekö se, ovathan ne niin rumia."
"Vai niin, voi, voi", päivitteli korppi, ja sitten lensivät kaikki kolme tiehensä. Mutta poika ryömi esille piilostaan, juoksi metsän läpi ja tuli kuninkaan linnaan. Siellä vallitsi syvä suru. Tornissa liehui sysimusta lippu, hoviherrat ja hovinaiset nyyhkyttivät mustareunaisiin nenäliinoihin, ja kokki poltti kaikki paistit pohjaan pelkästä surusta. Poika astui suoraan valtaistuimen eteen, missä kuninkaan herrasväki istui murheellisena; hän löi kantapäänsä yhteen kumartaen ja sanoi: "Jos teidän korkea Majesteettinne suo, pelastan minä prinsessan." Kuningaspa tätä ei ensin uskonut, mutta hädissään hän viimein lupasi pojalle prinsessan ja puolen valtakuntaa, jos hän hänet pelastaisi, niinkuin kuuluutettu oli. Siinä samassa lensikin yölepakko savutorvesta sisään. Hyi, miten ilkeän näköinen se oli! Oikein kävi sääliksi ihanaa prinsessaa, jonka piti ruveta mokomalle hirviölle puolisoksi. Yölepakko laski nahkasiipensä alas, tepasteli prinsessan luo ja vonkui: "Seuraappas nyt mukaani, ihana prinsessa." Jo tarttui hän itkevään kuninkaantyttäreen viedäkseen hänet, mutta samassa ryntäsi poika esille, vetäsi peilin, jonka hän oli piilottanut konttihinsa, ja pani sen yölepakon eteen. Tämäkös raivostui! Sylki ja sihisi, vinkui ja tavoitteli ympärilleen terävillä kynsillään, mutta poika ei peljästynyt, piteli vain peiliä hirviön edessä. Silloin levitti se suuret mustat siipensä ja lensi takaisin ulos savutorvesta eikä siitä sen koommin kuultu. Mutta prinsessa oli pelastettu, ja samana iltana vietettiin komeat häät kuninkaan linnassa. Niinpä oli keskimäinenkin veli löytänyt onnensa.
Nuorin veli sitävastoin kulki kauan maailmaa löytämättä onnea. Hän vaelsi kylät ja kaupungit, kävi kuninkaan hovissa ja viisasten luona, onnea hän vaan ei tavannut. Hänen vaatteensa kuluivat repaleiksi, leipäkyrsä oli kauan sitten lopussa, eväskontti ja sauva yksin olivat jäljellä. Eräänä iltana hän tuli synkkään metsään, niin synkkään ett'ei taivastakaan näkynyt kuin pieni pala, puut kun ulottuivat miltei pilviin. Kuusikon keskeltä kohosi savupilvi, ja sitä seuratessaan näki poika pienen pirtin kosken reunalla. Sen seinät olivat kovin mustuneet, ja katossa oli reppana, ei ollenkaan savutorvea. Poika astui pirttiin. Siellä istui ikivanha eukko kehräämässä. Ja ihmeellinen eukko se olikin. Tukka oli lumivalkoinen, ja pieni hän oli, niin pieni ja kumaraselkäinen, mutta silmät olivat kirkkaat kuin pikku lapsen ja posket punaiset.