"Ei se taida siitä enää parantua", tuumaili hän, "kyllä se on niin sairas."
Tonttu rukan sydän oli surusta haljeta. Murhemielin hiipi hän toisten taas lähdettyä Pienikin luo, painoi poskensa sen kuonoa vastaan ja itki niin katkerasti kuin tonttu ikinänsä itkeä voi. Kunpa hän edes olisi voinut ystäväänsä auttaa, mutta turhaan hän päätään vaivasi — olihan hän vain typerä Metsätonttu rukka, joka ei juuri muuta osannut kuin huuliharppua soittaa. Vihdoin viimein, mietittyään kauan aikaa, luuli hän keksineensä hyvän keinon.
— Hei, tuumi hän näpähyttäen sormiaan — jopa keksin. Lähden kuin lähdenkin Päitsetsalon velhon luo. Hän on parempi tohtori kuin kaikki ihmisten eläintohtorit yhteensä. Tosin en varmuudella tiedä hänen asuinpaikkaansa, mutta kyllä veljeni, Vuoritonttu, sen tietää, menenpä ensin hänen luokseen.
Kiireesti lähti tonttu matkaan. Jäähyväisiksi hän nyökkäsi päätään Pienikille, nosti vesisangon sen eteen ja taputteli sen pehmeätä karvaa.
"Pian tulet terveeksi, ystäväni", virkkoi tonttu ja alkoi voimainsa takaa juosta Linnavuorelle päin, missä tiesi veljensä asuvan. Matka sinne oli pitkä ja vaivaloinen, mutta Metsätontulla oli oma tapansa kulkea. Hän heittäysi maahan pää edellä kuin pallo, kimmosi eteenpäin pitkän matkaa, nousi pystyyn ja vieri taas eteenpäin. Olisipa luullut suuren harmaan pallon tai siilin tiellä pyörivän, kun sen menoa näki. Vihdoin hän saapui punaisena, hengästyneenä ja läähättäen korkealle Linnavuorelle. Se oli jylhä äkkijyrkkä kallio, jota myöten Metsätontun täytyi kiivetä korkeimpaan huippuun, sillä ainoastaan sitä tietä päästiin Vuoritontun kotiin. Saavuttuaan perille otti Metsätonttu männyn juurelta pyöreän kiven ja kolkutti kolmasti kallioseinään. Kumea ääni sisältä huusi:
Kuka outo onkalolla, Vieras vuoren vinkalolla? Tie suvulle, muille telki. Etäälle inehmon elki!
Tähän vastasi Metsätonttu:
Oma suku onkalolla, Veli vuoren vinkalolla, Haikehia haastamassa, Apua anelemassa.
Vuoren sisästä kuului taas:
Veräjä etehen veljen, Keskitse kivisen teljen, Vuorehen solanen suora, Noutajaksi kultanuora!