"Mielelläni sinua autan, pieni veitikka. Tulkaa kanssani huoneeseeni, jossa valmistan rohtojani, siellä annan mitä tarvitsette."
Hän astui edellä, ja tontut juosta tipsuttivat aivan hänen kintereillään, sillä velhon sairaat heitä hiukan pelottivat. Mutta tämä rauhoitti heitä:
"Elkää peljätkö, ne ovat kaikki sairaita raukkoja, eivätkä tee mitään pahaa. Tuo karhu tuossa kömpi eilen luokseni. Metsästäjä ampui sitä turkkiin kovin pahasti, ja nyt koetan minä parantaa sitä. Kettu taas on pistänyt käpälänsä satimeen, ja noilla toisilla on jos joitakin vaivoja. Joka päivä tulee uusia sairaita. Kas tässä on lintujen sairashuone."
Näin sanoen hän vei tontut valoisaan huoneeseen, joka oli kuin viheriä metsä, niin paljon kasvoi siinä puita. Joka puuhun oli asetettu pehmoisia pesiä, ja joka pesässä makasi pieni sairas lintu.
"Tässä ovat kaikki haavoittuneet linnut ja sellaiset, jotka eivät ole voineet seurata kumppaleitaan syksyllä etelään, vaan ovat jääneet metsään vilua ja nälkää kärsimään. Joka päivä käyn minä suuri vasu kainalossa kokoamassa kaikki palelevat ja kipeät linnut. Jokainen saa pehmeän vuoteen ja hoitoa kunnes paranee."
Viimein he saapuivat velhon huoneeseen. Se oli täynnä mitä kummallisimpia pulloja, patoja ja kattiloita.
"Tämä on rohtokyökkini", selitti velho, otti sitten suuren pullon kaapista, kaasi siitä pienempään ja antoi sen Metsätontulle.
"Voitele tällä vasikkaasi, olenpa varma siitä, että se jo huomenna hyppii haassa."
Metsätonttu kiitti iloisena ja kysyi, mitä velho tahtoi vaivastaan.
"Olen kuullut sinun osaavan kauniisti soittaa", virkkoi tämä. — "Soitappas hiukan sairailleni, muuta palkintoa en pyydä."