Muut riensivät päämajaan, jonka oven he visusti salpasivat sisältäpäin, ja painautuivat väsyneinä heiniin.
Noin tunnin kuluttua koputettiin ovelle.
— Ken siellä! huusi Pollux, jonka toimena oli oven vartioiminen.
— Rehellisiä kleftejä, kuului vastaus.
— Tunnussana!
— Kuolema turkkilaisille!
— Hyvä on. Ovi avattiin.
Pikku pyöreä muonamestari sai nuhteita, koska hänen ei ollut onnistunut saada kokoon kuin kaksikymmentä korppua, ja mitä merkitsi se kymmenen nälkäisen pojan suussa. Hänen huonot hommansa herättivät yleisen paheksumisen murinan. Mutta kun Klaus tärkeän näköisenä veti esille kaksi simapulloa ja tippaleipiä, jotka hän oli ostanut simamatamilta, ja Nisse vielä lisäksi kaivoi taskuistaan laastarin ja linjamentin joukosta pitkän lakritsipötkäleen, muuttui rosvojen mutina riemuhuudoksi. Ottilia-täti lähetti aina Klaukselle runsaasti taskurahoja, aavistamatta, että ne jotenkin säännöllisesti joutuivat kleftien hyväksi, toisin sanoen heidän suihinsa.
Muuan laiha poika, jonka isoisä oli räätäli, pantiin paikkaamaan rikkinäisiä vaatteita kauhean pitkällä neulalla ja valkoisella rihmalla.
Oli valoisa kevätilta. Äskeisen ottelun uuvuttamina pojat vaipuivat toinen toisensa jälkeen makeaan uneen pehmeissä heinissä.