Nämä yhteiset taistelut ja seikkailut yhdistivät Yrjön ja Klauksen toisiinsa paremmin kuin mitkään neuvot olisivat kyenneet tekemään.
Kahdeksas luku.
MUUKALAISET.
Oltiin toukokuun lopussa. Ilma oli kirkas ja viileä, koivut hiirenkorvalla ja virrat jäistä vapaat. Klaus ja Yrjö ajoivat koulusta kotiin iloisina ja tyytyväisinä. Kumpikin oli päässyt luokalta. Yrjö oli lukenut parin luokan ylitse siitä asti, kun hän kaksi vuotta sitten oli tullut kouluun, ja oli nyt päässyt kymnasistiksi. Klaus oli vasta konrehtorilainen, ja sekin vain niukinnaukin. Mutta hän ei sitä surrut. Pääasia oli, että taas pääsi Tottisalmeen ja sai siellä vapaasti temmeltää metsissä ja mailla. Kirjat nurkkaan ja koulunpenkki inhotuksiin, muusta viis.
Eräässä kohden heidän täytyi kulkea virran yli lautalla. Kevät oli ollut myöhäinen, ja virta oli vielä tulvillaan. Mustana se vieri tietään pajupensaiden ja nuorten koivujen välitse. Lautturi kohotti ystävällisesti irvistäen pojille lakkiaan. Hän tiesi, että heillä hänen varaltaan oli tupakkaa taskussaan. Ei hän ensimmäistä kertaa heitä virran yli kuljettanut. Punaisesta tuvasta mäen töyräältä vilisti liinatukkainen, poroposkinen lapsilauma juoksujalkaa rannalle vieraat älyttyään. Vallaton Klaus heitti heille lentomuiskuja, josta pari vauraampaa tyttöä niin hämmentyi, että paikalla pyörähtivät takaisin tupaan.
Juuri kun lauttaa irroitettiin rannasta, näkyi mäen päällä kyytirattaat, joissa istui kaksi matkustavaista. He huitoivat käsillään lautturille huutaen jotakin vieraalla kielellä.
— Odotetaan, sanoi Yrjö, näyttävät olevan ulkomaalaisia.
Matkustajat astuivat lautalle. He olivat molemmat tummaverisiä, toinen vanhanpuoleinen, omituisen villin näköinen, toinen keski-ikäinen, herrasmies kiireestä kantapäähän. Vanhempi oli nähtävästi palvelija. He puhuivat keskenään kieltä, jota ei kumpikaan pojista ymmärtänyt, viittoilivat kiivaasti, varsinkin palvelija, ja katselivat jonkinlaisella epäluulolla lautturin liikkeitä. Silloin tällöin soi jokin sana heidän puheestaan tutulta Yrjön korvaan, mutta muukalaiset puhuivat liian nopeasti, jotta hän olisi voinut oikein tajuta.
Kun lautta saapui toiselle rannalle, kääntyi nuorempi muukalaisista lautturin puoleen, kysyen murteellisella suomenkielellä kestikievaria.
Lautturi irvisti korvallistaan raapien ja sanoi viitaten poikiin: — Herra kysyy heiltä.