Muukalainen katsoi avutonna poikiin.
— Parlez-vous français? kysyi hän.
— Oui, monsieur, un peu, vastasi Klaus kohteliaasti.
Tottisalmessa käytettiin ranskankieltä Ottilia neidin tahdosta aina aterioilla. Mademoisellen johdolla lapset olivatkin oppineet puhumaan sujuvasti ranskaa.
Muukalaisen kasvot kirkastuivat. Siis vihdoinkin tässä erämaassa joku, jonka kanssa saattoi puhua.
— Jos suvaitsette, herra, osoitamme teille tien kievariin, sanoi Yrjö hänkin käyttäen ranskan kieltä. Me — — — Hän keskeytti puheensa hämmentyen. Muukalaisen palvelija, joka koko ajan lautalla oli tuijottanut häneen kuin vaanien, teki herralleen kaikenmoisia merkkejä, vääntäen päätään ja kasvojaan mitä merkillisimpiin muotoihin.
Nähdessään, että Yrjö huomasi hänen kummalliset eleensä, hän tekeytyi aivan liikkumattomaksi. Mutta heidän ajaessaan majataloon Yrjö huomasi miehen taas tarkkaavan häntä salaa. Saatettuaan muukalaiset majataloon, heittivät pojat hyvästit jatkaakseen matkaa. He aikoivat matkustaa yön läpi päästäkseen pikemmin kotiin.
Vieras herra kiitti sulavin sanoin poikia heidän avuliaisuudestaan. Yrjö ja Klaus käänsivät hevosensa ja ajoivat täyttä laukkaa maantielle päin.
— Soma seikkailu, huomautti Yrjö.
— Mitähän otuksia he oikeastaan olivat, arveli Klaus. Näitkös sen palvelijan eleitä? Kun sinä heitit hyvästi, oli hänellä senkin seitsemän temppua. Mitä hän sinusta tahtoi?