Jo ajettiin kirkon ohi. Vaivaisukko ojensi naama vinossa peukalotonta kättään apua pyytäen.
— Maltas, Ek, annetaan Pekalle lantti.
Pojat hypähtivät vaunuista ja pistivät kolikon kirkonseinään kiinnitetyn Puu-Pietarin kouraan.
— Hei hop, tuossa on silta, vielä vähän matkaa ja sitten Tottisalmi jo näkyy. Mutta kas, kuka tuolla ratsastaa?
— Beata! huudahti Yrjö.
— Toden totta, eikös vain se villikissa ole lähtenyt ratsastamaan Junollaan, ja näin varhain. Hänen on täytynyt lähteä ainakin kello neljä liikkeelle. Kyllä hän nyt on antanut mademoiselle Deniselle unirohtoa.
Hiukset aamutuulessa liehuen Beata läheni säyseän Junonsa selässä.
— Bon jour, messieurs, huusi hän jo kaukaa. Tulette kuin etanat, oikein matelemalla.
— Anteeksi, neiti, Pluto ja Vihuri ovat olleet koko ajan mitä parhaimmalla juoksutuulella, sanoi Ek arvokkaasti suoristaen jäykkää selkäänsä. Häntä ei voinut pahemmin loukata kuin moittimalla hevosia hitaudesta.
— Loruja, Ek, madelleet olette, etanoita olette. Mutta samantekevää, kunhan vain tulette. Ottilia-täti väitti teidän jäävän yöksi Ali-Mattilan majataloon. Mutta minä tiesin paremmin. Ja oikeassapa olin.