Klaus vaipui mietteisiin. Isä ja Jonas olivat päivän kuluessa tuon tuostakin antaneet hänelle vihjauksia samaan suuntaan. Kenties he olivat oikeassa. — Hän katseli ryhmää shakkipöydän ympärillä. Isoisän kasvot säteilivät sisäistä tyytyväisyyttä, hän oli kuin nuortunut. Yrjön vieressä istui maisteri tyytyväisenä käsiään hykertäen, Beata istui Yrjön tuolin laidalla, antaen neuvojaan hänelle. Riikke-mamseli huusi teepöydän äärestä tuon tuostakin: — Yrjö, enemmän korppuja, nämä piparkakut ovat mainioita, Yrjö.
Kateuden oka pisti pojan mieltä. Eikö siis hän, Tottisalmen tuleva isäntä, mitään merkinnyt — Yrjökö vain? Ja kuitenkin tämä oli vain armolapsi, vieras talossa.
Hyi, kuinka rumasti hän ajatteli, jospa Maria olisi kuullut.
Yhdeksäs luku.
SALAPERÄISYYTTÄ.
Beata ilmestyi päivällispöytään punaisena ja hengästyneenä. Hän tuskin malttoi odottaa, kunnes pöytärukous oli luettu, sitten hän huudahti:
— Minulla on ollut seikkailu.
Beata uneksi aina seikkailuista. Hänen ainainen surunsa oli se, että Tottisalmessa elämä oli niin sanomattoman yksitoikkoista ja jokapäiväistä.
— Beata, varoitti Ottilia-täti, nuorilla tytöillä ei saa olla seikkailuja.
— Mutta, rakas täti, minulla on ollut seikkailu, ei sille mitään voi.