— Silläkö lailla, Klaus-herra! Niinkö palkitsette uskollisen palvelijan, jota ilman ette nyt olisi Tottisalmen perillinen! Hohoo — tämäkö on palkkani!
Kymmenes luku.
TOTTISALMEN PERILLINEN.
Missä oli Yrjö?
Yrjö ja Klaus olivat, kuten ennen on mainittu, päättäneet yhdessä lähteä Mustallelammelle sorsia ampumaan. Mutta illalla oli heidän välillään syntynyt pieni kiista, ja Klaus oli loukannut Yrjöä enemmän ajattelemattomuudessa kuin tarkoituksella.
Aamulla ei Yrjö vielä ollut unohtanut eikä antanut anteeksi. Hän päätti lähteä ampumaan, mutta yksin. Paronilta olivat molemmat pojat saaneet koulusta tultuaan uudet haulikot. Yrjö ei tosin ollut yhtä innokas metsämies kuin Klaus, mutta mielellään hänkin metsiä samoili pyssy olalla.
Aamu oli sumuinen ja raskas. Raskas oli Yrjönkin mieli. Selvemmin kuin usein ennen hän tunsi olevansa vain vieras, armoleivän syöjä Tottisalmessa. Hänelle oltiin ystävällisiä, häntä siedettiin, mutta hän tiesi, että Ottilia-neiti ja varsinkin kapteeni mielellään olisivat suoneet hänen siirtyvän väentupaan. Ainakin he sallivat hänen selvästi tuntea, että hän oli tunkeileva, jos hän hetkeksikään unohti olevansa vain kasvattipoika.
Entä paroni! Vanhus, jota Yrjö sydämestään rakasti ja kunnioitti, oli hänkin huomattavasti kylmennyt, hän kohteli Yrjöä usein kuin vierasta. Se se oli Yrjöstä katkerinta. Poika-parka vaivasi päätään keksiäkseen syytä tähän muuttuneeseen käytökseen, mutta ei keksinyt muuta, kuin että hänen vihollistensa oli onnistunut voittaa paronikin puolelleen. Kuinka hän olisi voinut aavistaa, että vanha mies häpesi liiallista hellyyttään vierasta poikaa kohtaan, joka niin suuresti muistutti hänelle hänen kadonnutta poikaansa. Peläten toisten arvaavan syyn hänen kiintymykseensä, hän kohteli Yrjöä näennäisen kylmästi ja tylysti.
Alakuloisena Yrjö samoili metsässä. Hänen matkansa päämääränä oli oikeastaan laaja Mustalampi, joka oli parin kolmen virstan päässä Tottisalmesta ja jossa asuskeli paljon sorsia. Mutta ajatuksissaan hän kulki toista tietä ja joutui aivan vastapäiselle puolelle metsää.
Huomatessaan erehdyksensä hän kääntyi ja joutui silmätysten seisomaan albanialaisen kanssa. Mies kohotti kunnioittaen fetsiään ja lausui murteellisella ranskankielellä: — Herra väsynyt, kulkenut pitkän matkan. Astua muukalaisen luo lepäämään.