Mutta kun he tulivat koivujen luo, olivat hevoset tipo tiessään.
— No se vielä puuttui, puhisi Klaus. Beata hieroi itkua, mutta malttoi mielensä. — Juostaan sitten ehdotti hän ja alkoi rientää Tottisalmea kohti. Jonkin matkan päästä he kuitenkin tapasivat karkulaiset, nousivat niiden selkään ja nelistivät täyttä laukkaa Tottisalmea kohti.
Hikisinä, hengästyneinä ja likaisina he saapuivat kotiin, hyppäsivät ratsujensa selästä maahan ja syöksyivät sisään. — Missä isoisä on? kysyivät he Emmalta rynnätessään hänen ohitseen.
— Keltaisessa huoneessa, mutta älkää nyt menkö sinne, siellä on vieraita, kielsi Emma.
Mutta lapset eivät häntä kuunnelleet. Keltaisen huoneen ovella he kuitenkin vanhasta tottumuksesta seisahtuivat ja koputtivat. Sitten he syöksyivät sisään.
— Isoisä, pian apuun, huusivat he yhteen suuhun. Turkkilaiset ovat vieneet Yrjön orj — — —
— Klaus, Beata, kuului isoisän ääni ankarana. Te unohdatte itsenne. Menkää huoneeseenne heti paikalla ja jättäkää kujeilunne.
Mutta Beata ei häntä kuunnellut. Ilosta huudahtaen hän heittäytyi Yrjön kaulaan.
— Kuinka ihmeellä sinä pääsit heidän käsistään? huusi hän.
— Beata, täällä on vieraita, kuiskasi Yrjö, irroittaen hämillään tytön käsivarret kaulastaan.