Hämmästyneenä Beata katseli ympärilleen. Toden totta, siinä seisoivat itse turkkilaiset ilmielävinä, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Häpeissään hän hiipi ovelle. — Eivätkö he sitten ryöstäneetkään sinua? ennätti hän vielä kysyä Yrjöltä.
— Kerron sitten myöhemmin, kuiskasi Yrjö. Mene nyt vain, olet kauhean näköinen.
Beata katseli rikkirevittyä hamettaan ja lian tahraamia valkoisia sukkiaan. Häpeissään hän lähti huoneesta. Klaus oli jo aikaisemmin kadonnut.
— Anteeksi, hyvät herrat, tämä sopimaton välikohtaus, pyysi paroni, ja nyt suonette minun kiittää teitä siitä, että olette tuoneet kasvattipoikani takaisin. Olemme ihmetelleet hänen pitkällistä poissaoloansa ja haluaisimme mielellämme tietää syyn siihen.
Muukalainen ojensi paronille käyntikorttinsa. Konstantinos Nikoletopulos, asianajaja, Ateena, luki paroni. Hän katsahti kysyvästi vieraaseen.
— Herra paroni, sanoi muukalainen. Asiani on varsin yksityistä laatua. Sallitteko minun puhua tässä seurassa vaiko kahden kesken kanssanne?
Paroni viittasi kapteeniin ja Ottilia-neitiin. — Sisareni ja vävyni, esitti hän.
Kreikkalainen kumarsi. — Siinä tapauksessa koskee asia heitäkin. Ja laskien kätensä Yrjön olkapäälle hän lisäsi: — Minä puolestani pyydän, että tämä nuori herra saa jäädä sisälle. Hän kumarsi paronille ja lausui vakavasti: — Herra paroni, minä tuon teille terveisiä poikanne vaimolta.
Jos kreikkalainen olisi heittänyt pommin äkkiarvaamatta, olisi vaikutus tuskin ollut suurempi. Paroni horjahti ja tarttui molemmin käsin lujasti pöytään, jonka vieressä hän seisoi, kapteeni kävi tuhkanharmaaksi, ja Ottilia-neiti otti hajuvesipullonsa esille.
— Poikani vaimolta, änkytti paroni, minulla ei ole poikaa.