Raskaasti paroni nyt sai tuntea, että hän kiivaudessaan oli karkoittanut luotaan ikiajoiksi kunniattomana poikansa, jonka ainoa vika oli se, että hän iloisessa toveriseurassa oli hävinnyt viisisataa markkaa pelissä. Mutta ovelasti oli tätä hänen hairahdustaan väärinkäytetty. Kun hän seuraavana päivänä lähetti naapurikaupungista Matin viemään kirjettä isälleen, jossa hän mainitsi olevansa kunniavelassa pyytäen isältä viisisataa markkaa, oli Jonas ottanut kirjeen Matilta ja luvannut viedä sen perille. Hän tekikin sen, mutta Fredrik-kapteenin huoneessa lisättiin rahasumman jälkeen nolla, joten se tuli olemaan 5000 markkaa. Paroni kiivastui ja kieltäytyi jyrkästi maksamasta velkaa. Myöhemmin hän kuitenkin katui ja lähti kaupunkiin toimittamaan rahoja pojalleen.
Hän meni vanhan rahamiehen luo, joka hoiti hänen asioitaan, mutta sai tältä kuulla, että nuoren paronin palvelija oli jo käynyt nostamassa rahoja paronin allekirjoittamalla paperilla. Se oli odottamaton isku, niin odottamaton, että paroni ei huolinut ottaa selkoa yksityisseikoistakaan. Pääasiahan oli selvä. Yrjö oli väärentänyt hänen nimensä. Matti, jonka hän otti kuulusteltavakseen, kielsi jyrkästi koskaan nostaneensa rahoja. Mies-rukka luuli todellakin herransa olevan syyllisen ja tahtoi hänet pelastaa. Hänen luutnanttinsa hyvä ystävä, Fredrik-kapteeni, ja Jonas uskottelivat typerälle palvelijalle, että luutnantti tarvitsi rahoja, muutoin hän menettäisi virkansa ja kunniansa, ja antoivat hänelle muka luutnantin nimessä väärennetyn paperin, jonka itse teossa kapteeni oli väärentänyt. Matti meni rahamiehen luo, sai summan viisituhatta markkaa ja vei rahat kapteenille, kuten käsketty oli, jotta epäluulo muka ei lankeaisi luutnanttiin. Yrjölle, joka oli asiasta aivan tietämätön, antoi kapteeni jalomielisesti 500 markkaa pelivelan suorittamiseksi… Asia, tuli kuitenkin ilmi, ja merkillistä kyllä se levisi kaupungillekin. Yrjö tietysti vakuutti viattomuuttaan, mutta paroni ei häntä uskonut. Kenties olisi asia vielä tutkimalla selvinnyt, mutta nuori paroni oli kiivas kuten isäkin. Hän pyysi eron sotapalveluksesta ja matkusti pois kotoa, jossa häntä niin verisesti oli loukattu. Tätä hänen äkillistä lähtöään pidettiin todistuksena siitä, että hän todella oli syyllinen. Kapteenille tuli hänen matkansa varsin sopivasti, hän antoikin hänelle auliisti matkarahat. Myöhemmin kirjoitti Yrjö paroni kyllä kaksikin kirjettä isälleen, joissa hän levollisemmin koetti todistaa syyttömyyttään. Mutta nämä kirjeet eivät koskaan tulleet perille syystä, jonka ainoastaan Jonas ja kapteeni tunsivat. Ja näin olisi kavala salajuoni miltei onnistunut, ellei kohtalon käsi olisi toisin ohjannut.
Vaikka paronista tuntuikin katkeralta, että hänen poikansa oli syyttömästi saanut kärsiä, keventyi hänen sydämensä kuitenkin kuin suuresta kuormasta. Ensimmäisen kerran pitkistä ajoista hän saattoi kohottaa päänsä tietäen, että Sumersien nimi oli tahraton. Hän meni hakemaan Yrjöä. Oli lohdullista pitää poikaa luonansa ja nähdä hänen rakkaat kasvonsa, jotka niin suuresti muistuttivat isää.
Yrjö istui juttelemassa tohtori Nikoletopuloksen kanssa, joka kertoi hänelle hänen kodistaan Kreikassa.
— Isoisä, huudahti Yrjö paronin astuessa sisään. Eikö ole kummallista, että minulla on äiti, oma äiti?
Paroni hätkähti. Sen hän oli aivan unohtanut. Oli siis toinenkin henkilö, jolla oli oikeus Yrjöön, joka ehkä vaatisi pojan luokseen.
Kreikkalainen huomasi hänen mielenliikutuksensa ja nousten seisomaan hän lausui:
— Niin, herra paroni, en ole vielä toimittanut loppuun asiaani, jonka vuoksi tänne saavuin. Poikanne vaimo lähettää teille tervehdyksensä pyytäen, että hänelle luovuttaisitte lapsen, jota hän niin kauan on kuolleena surrut.
— Hän tahtoo pojan luokseen — pois minun luotani! Mahdotonta, herra, mahdotonta, ankkasi paroni.
— Äidin oikeudet, herra paroni, huomautti kreikkalainen tyynesti.