Tohtori Nikoletopulos viittasi pientä valkoista pilkkua kohti.
— Akropolis, hän sanoi.
Yrjön sydän sykähti. Hän nipisti kättään. Eikö tämä kaikki ole unta? Ei, tuolla seisoo maisteri juhlallisena, laihana, terävänenäisenä aivan kuin Tottisalmessa, siinä on Demetrios, siinä Nikoletopulos. Ja laiva kulkee jyskyttäen eteenpäin. Ylt'ympäri kohoaa korkeita vuoria, kimaltelee ihmeellisen sininen meri.
— Tuossa on Hymettos, ja tuossa on Pentelikon, josta Ateenan marmori ikiajoista asti on tuotu. Nyt näkyy Ateena, tuo iso valkoinen rakennus tuolla on kuninkaan linna. Korkea vuori sen takana on Lykabettos-vuori, selittää tohtori Nikoletopulos.
Laiva kiertää Pireuksen niemekkeen, hiljentää vauhtiaan — ollaan satamassa.
Nopea vene kiidättää matkustajat maihin.
Tohtori Nikoletopulos ojentaa kätensä Yrjölle. — Tervetuloa synnyinmaahanne, Georgios.
Ja Demetrios lisää kreikankielellä:
— Tervetuloa, herra, siihen maahan, jonka vapauden puolesta isänne kaatui.
Mutta Yrjön takaa kuului kolea, juhlallinen ääni: