— Ja laiskuus on pahan juuri, lisäsi pastori siihen tavallisesti.
Pojat, Josef ja Joel varsinkin, eivät olleet oikein kirjaan meneviä. He työskentelivät mieluummin pellolla ja niityllä kuin kieliopin ääressä. Mutta Maria-tyttö oli hyväpäinen ja ahkera. Hän oli oppinut lukemaan yhtä helposti, kuin se pojille oli ollut vaikeata, ja koska hän oli isänsä silmäterä, piti tämä häntä mielellään huoneessaan. Hänestä tuli, heti kun hän kutakuinkin oli oppinut kynää ja oikeinkirjoitusta hallitsemaan, isän pikku kirjuri.
Maria katseli ikkunasta ulos ja näki paksun pölypilven. Sen keskeltä sukelsi esiin kaksi mustaa hevosta ja vaunut.
"Matti Juhonpoika Tynjälä ja vaimo Manta Kustaantytär Ali-Tynjälän talosta", saneli isä.
Marian huomio oli kokonaan hevosissa ja vaunuissa. Isä saneli samat sanat toistamiseen. Tynjälän isäntä ja emäntä seisoivat jäykkinä kädet kupeilla, mutta Marian silmät olivat ulkona. Äkkiä hän hypähti seisomaan huudahtaen:
— Isä, isä, he tulevat tänne, vaunut kääntyivät kujalle.
— Maria-tyttäreni, ripillekirjoitus on tärkeä toimitus, ja kun sinä olet siinä osallisena, vaaditaan sinulta vakavaa mieltä, ettet salli maallisten pikkuseikkojen mieltäsi hämmentää, sanoi pastori verkkaan ja vakavasti.
Maria istuutui punaisena paikalleen ja veti aikamoisen koukeron Tynjälän isännän nimen viereen.
Mutta nyt ovi aukesi kiivaasti, ja Lotta-äiti pisti päänsä hätääntyneen näköisenä sisään.
— Jakob, Jakob, pane kaulus kaulaasi ja toinen takki yllesi. Tottisalmen paronin vaunut ajavat pihalle. Meidän täytyy kai teurastaa Väskynän vasikka.