— Heti, heti, äitikulta. Maria-piikaseni, hae isän kaulus. — Pastori tempaisi kalotin päästään, ja riensi makuuhuoneeseen pukeutumaan.
Kuin myrskytuulen pyyhkäisemänä olivat Jonatan ja Susanna kadonneet pihalta lastenkamariin, jossa vanha Heta heitä pesi ja harjasi, niin että saippuavesi räiskyi ja lapset kirkuivat.
Pastori ja Lotta-äiti ennättivät parahiksi portaille, kun paroni ja Klaus astuivat mukavista perhevaunuista maahan. Pastori kumarsi, Lotta-äiti niiasi, ja kaikki ikkunat olivat täynnä kasvoja, jotka nenä litteinä kurkistivat outoa näkyä.
— Tervetuloa, herra paroni, tervetuloa, Klaus-herra, liikkui Lotta-äidin kieli lipeästi. Mutta samassa hän löi kätensä yhteen ja huusi kauhistuneena:
— Herran tähden, pojat, mitä siinä töllötätte? Pian peseytymään ja toiset vaatteet ylle. Anteeksi, herra paroni, he tulevat pellolta ja ovat työvaatteissa. Kumartakaa toki, pojat. Tämä tässä on Josef ja tämä on Joel.
Josef ja Joel kumarsivat, niin että liinatukka heilahti otsalle, ja katosivat keittiön ovesta. Nyt vasta sai paroni puheenvuoron.
— Hyvää päivää, herra pastori. Kuinka voitte, arvoisa rouva? Ottilia-sisareni lähetti terveisiä. Tässä on tyttärenpoikani, nuori Klaus.
— Tottisalmen tuleva isäntä, lisäsi pastori hymyillen hyväntahtoisesti.
Klaus oli mielissään, kun hänelle osattiin antaa arvoa, ja kumarsi tavallista kohteliaammin.
— Yrjö, vie paronin hevoset talliin, käski pastori.