Noin kaksitoistavuotias kaunis, tummasilmäinen poika astui hevosten luo.
— Meidän hevosiin ei saa koskea muut kuin Ek, sanoi Klaus kiivaasti.
— Niin, hevoset ovat todellakin rajut, kenties poika neuvoo ajajallemme tallin. Jos arvoisa isäntäväki suvaitsee, viivymme mielellämme täällä jonkin aikaa.
Yrjö katseli mielihyvällä uljaita mustia vaunuhevosia ja siveli niiden kiiltävää karvaa.
— Anna hevosten olla, tiuskaisi Klaus.
Yrjö loi häneen pitkän katseen tummista silmistään ja poistui ääneti muhkearyhtisen Ekin kanssa, joka pönäkkänä talutti hevoset talliin.
Paronin katse seurasi poistuvia.
— Kuka on tuo poika?
— Hän on renkipoikamme, orpo raukka.
— Mutta käydäänhän nyt sisään, pyysi Lotta-äiti.