Vieraat astuivat iloisen kuistin läpi eteiseen ja saliin. Lotta-äiti loi huolestuneen katseen ympäri huonetta, mutta huoahti helpotuksesta. Kaikki oli kuin olla piti. Lattia aamulla aikaiseen pesty, puhdas ja sileä, uunin edessä tuoreita katajia, ikkunoissa valkeat verhot, amarylliskin oli juuri tänä aamuna aukaissut suuret, punakeltaiset kukkansa.
Olipa onni, että sattui olemaan lauantaiaamu, hän ajatteli.
Nyt tulivat lapset sisään. Ensin tummatukkainen, kirkassilmäinen Maria, hiukset sievästi sidottuina kireälle palmikolle, taluttaen pikku Gideonia, sitten Susanna ja Jonatan. Ja viimeksi Josef ja Joel, kaikki kuusi puhtaina ja sileäksi kammattuina.
Paroni loi terävän katseensa lapsiparveen tutkistellen kutakin erikseen ja nyökäytti tuskin huomattavasti päätään. Lapset miellyttivät häntä. Reippaita, vaatimattomia ja ymmärtäväisiä, sopivaa seuraa Klaukselle. Avomielinen katse, hyvä piirre suun ympärillä. Ja pieni tyttö oli kerrassaan herttainen, niin äidillisen ja lempeän näköinen.
Hän kutsui Marian luokseen, otti tytön ruskettuneet kädet omiinsa ja sanoi ystävällisesti hymyillen: — Tartupas nyt tämän vieraasi käteen ja vie hänet ulos leikkimään. Minä toivoisin, että teistä tulisi hyvät ystävät.
Maria loi kirkkaat silmänsä paronista Klaukseen. — Minä vien hänet katsomaan vasikoitani, sanoi hän ujostelematta. — Tule. Ja hän tarttui Klauksen käteen.
Klauksen kielellä pyöri vastaus: — En minä sinun vasikoistasi piittaa. Mutta hän ei tahtonut olla tytölle epäkohtelias ja seurasi siis vastustelematta Mariaa. Toiset lapset lähtivät heidän mukaansa.
Lotta-äiti poistui myös keittiöön, ja paroni jäi pastorin kanssa kahden. Keskusteltuaan jonkin aikaa kevättöistä — oltiin näet toukokuun lopussa — ryhtyi paroni varsinaiseen asiaansa. Soturin suorasukaisuudella hän peittelemättä kertoi, mistä syystä oli tullut ja minkä vuoksi hän piti tärkeänä, että Klaus joutui pois kotoa. Nyt hän tahtoi kysyä pastorilta, haluaisiko tämä ottaa kotiinsa varsin huonosti kasvatetun pojan, jonka pahat taipumukset kotona vain lisääntyivät.
— Pohja on hyvä luullakseni, hän lausui lopuksi, mutta pinnalla on paljon rikkaruohoja, ja ne olisi nyt kitkettävä pois. Tahdotteko, herra pastori, ottaa sen toimeksenne, te ja vaimonne?
Pastori näytti miettivältä. Ei ollut hauskaa ottaa kotiinsa hemmoteltua aatelispoikaa, joka oli tottunut ylellisyyteen. Mutta toiselta puolen oli vaikea hylätä paronin pyyntöä. Tottisalmen vanha paroni oli yleisesti suosittu ja rakastettu oikeamielisyytensä ja avuliaisuutensa tähden. — Sitäpaitsi pieni rahanlisä heidän niukkaan talouskassaansa ei haitannut.