— Nuori herra ei noudata pelisääntöjä, sanoi Yrjö Klaukselle, joka pelasi vallattomasti niinkuin itse tahtoi.
Klaus loi poikaan ylpeän katseen. — Sinäkö minua komentamaan? Renkipoika! Kiitä onneasi, että lainkaan saat kanssani pelata.
Yrjö punastui hiusmartoa myöten. Estääkseen vastausta, joka hänen kielellään pyöri, hän puraisi huultaan. Sitten hän laski sauvansa maahan ja kääntyi menemään pois.
— Yrjö, älä lähde, huusi Joel. Älä viitsi suuttua. Me emme voi jatkaa peliä ilman sinua.
— Minä en halua olla vieraan loukattavana, vastasi Yrjö.
— Sinä jäät, huusi Klaus. Minä käsken, minä tahdon, että sinä jäät.
Yrjön silmät välähtivät. — Millä oikeudella te minua käskette?
— Milläkö? — Olen Tottisalmen perillinen.
— Minä en ole Tottisalmen alustalaisia, eikä teillä siis ole oikeutta minua komentaa.
Klaus lensi kiukusta punaiseksi. Köyhä poika, renkipoika uskalsi häntä vastustaa. Hän näki Josefin ja Joelin vetävän suunsa hymyyn, ja se vielä enemmän häntä ärsytti.