Avonaisesta ikkunasta kuului Joelin hätäinen ääni: — Isä äiti, tulkaa pian!
Pastori riensi ikkunalle: — Mikä hätänä, Joel?
— Voi, isä, joudu. Hän kuolee.
— Kuolee, kuka kuolee? Puhu, poika!
— Yrjö. Hän on jo hengetönnä.
Pastori unohti tavallisen hitautensa, heitti piipun pöydälle ja juoksi avopäin pihalle. Joel seisoi portailla kalpeana ja vapisevana. Isän nähtyään hän alkoi juosta.
— Missä hän on? huusi pastori juostessaan pojan jäljestä.
— Takapihalla. Siro oli niin hurja. Se oli Klauksen syy.
Takapihalla kohtasi pastoria surkea näky. Maassa, pää Josefin polvilla, makasi Yrjö kalmankalpeana ja tajutonna. Oikea käsi riippui hervotonna kupeella, mutta verihaavaa ei näkynyt. Hänen vieressään seisoi Siro, pappilan nuori ori, hikisenä ja värisevänä, pää painuksissa.
— Onko äidille sanottu?