Kuului pyörien ratinaa hiekoitetulta käytävältä, ja hetkisen kuluttua kapteenin rullatuoli pyöri Jonaksen työntämänä lehtimajaan. Nähdessään nukkuvan pojan Jonas seisahtui niin äkkiä, että rullatuoli sai aika sysäyksen.
— Varovasti, Jonas, varovasti, ajattele selkääni, vaikeroi kapteeni, mutta vaikeni samassa. Hänkin oli huomannut pojan. Hän kääntyi palvelijansa puoleen, joka vääntynein kasvoin tuijotti Yrjöön.
— Jonas, kuiskasi kapteeni. Herran tähden, Jonas, kuka — —?
— Miksi pelästytte, herra kapteeni? kuului mamselin ääni samassa heidän takaansa.
Emännöitsijän nähdessään Jonas hillitsi mielenliikutuksensa, mutta kapteeni hoki yhä: — Kuka hän on?
— Poika, jonka paroni toi pappilasta, vastasi mamseli katsoen suoraan kapteenia silmiin.
— Entä eikö renkipojalla ole sopivampaa paikkaa laiskoitteluun kuin juuri herrasväen sireenimaja? kysyi Jonas tuikeasti. Ettekö näe, että kapteeni on aivan suunniltaan nähdessään oudon maankuljeksijan mielipaikallaan?
— Näen kyllä, vastasi mamseli merkitsevästi. Yrjö oli herännyt. Hämillään hän liukui pois mukavalta paikaltaan.
— Maistuuko uni makealta herrasväen istuimella? kysyi Jonas ivallisesti.
Yrjön kalpeat kasvot sävähtivät tulipunaisiksi. — Anteeksi, sai hän vaivoin soperretuksi.