— Tietysti voimme lähteä milloin tahansa tästä siunatusta harakanpesästä. Arvelen vain, että kapteenin hermot ensin sietäisivät parin päivän levon, sittenhän vielä hyvin on aikaa matkustaa, vaikka minun halpa mielipiteeni on se, että kapteenille olisi edullisempaa jäädä tänne. Sillä vanha paroni on, luvalla sanoen, kuumaverinen ja voi helposti kuolla halvaukseen, kuten hänen autuas isä-vainajansa, eversti. Silloin tulee Klaus-herrasta Tottisalmen isäntä, ja te, herra kapteeni, hänen isänsä ja holhoojansa, olette käskijänä kartanossa.
Kapteeni huokasi: — Niin, ellen jo silloin ole haudassa.
— Jumalan teitä ei voi kukaan arvata, mutta inhimillisillä silmillä katsoen, elää herra kapteeni vielä kauan. Varsinkin jos minä, uskollinen palvelijanne, saan teitä hoitaa, niinkuin olen tottunut, minä, joka tunnen teidän tapanne.
Ovela palvelija tunsi isäntänsä perinpohjin. Kapteeni tyyntyi ja taputti häntä olalle.
— Niin, niin, Jonas, sinä olet uskollinen kuin kulta. Ja panepas nyt pasianssia.
Jonas asetteli korttejaan ennustaen niistä isännälleen valoisia tulevaisuudenkuvia. Kapteeni kuunteli, tyytyväinen hymy pergamentinkeltaisissa kasvoissaan. Hän tiesi, että Jonas häntä imarteli ja hyvitteli kuin pientä lasta. Mutta hän oli kokonaan tarmokkaan palvelijan vallassa ja uskoi mielellään hänen kuvittelujaan.
Sattumalta hän tuli katsahtaneeksi ikkunasta ulos ja näki Yrjön Riikke-mamselin seurassa kulkevan portinvartijantuvalle. Silmänräpäyksessä hänen hyvä tuulensa katosi.
— Katso, Jonas, siinä hän taas kulkee, huudahti hän kiihkeästi.
— Rauhoittukaa, herra kapteeni, hermonne ovat todella hyvin huonot, kun noin annatte joutavan kulkulaisen rauhaanne häiritä.
— Mutta, Jonas, hän on suuressa määrin jonkun näköinen.