Mutta kapteeni ei rauhoittunut. — Luuletko, kysyi hän hiljentäen ääntään, että joku toinenkin on keksinyt tuon kirotun yhdennäköisyyden?
Jonas kohautti olkapäitään. — Kaikilla ei ole yhtä vilkas mielikuvitus kuin teillä, rakas isäntäni.
— Mutta Riikke-mamseli sitten, miksi hän poikaa niin suosii?
— Vanhan piian oikkuja.
— Entä appi-isäni?
— Herra paronin ylpeys ei sietäisi ajatustakaan, että halpa kerjäläinen olisi hänen poikansa näköinen, sanoi Jonas katkerasti.
Kapteeni tuijotti eteensä. Viimein hän kysyi matalalla äänellä: — Jonas, luuletko, että hän todellakin on kuollut?
— En ainoastaan luule, vaan tiedän. Näittehän itse omin silmin kirjeen, jossa tuo Myhrberg, joka itse oli Kreikan sodassa, kertoi paronille, että hänen poikansa oli saanut surmansa Navarinon taistelussa. Siitä ei ole epäilystäkään.
— Niin, niin, kapteeni sulki kasvot käsiinsä. Mutta Matti…?
— Matti olisi jo aikaa sitten palannut kotimaahan, jos hän olisi elävien ilmoilla. Te näette aaveita keskellä päivää, kapteeni.