Hän suoristi teräksistä ruumistaan. Ohoo, te! Jonas on vielä nuori ja voimissaan, hän saattaa, kun aika koittaa, musertaa teidät, hölmöläiset.
Mutta lähtiessään kapteenin huoneesta hän tunsi levottomuutta, ikäänkuin aavistuksen jostakin uhkaavasta. Vai olisiko hänenkin omaatuntoaan liikuttanut outo voima? — Pah, naurahti hän. Tyhjä mielikuva. Joka tapauksessa on poika saatava pois. Kapteeni on heikko, kukaties hän vielä taikauskoisessa pelossaan ilmaisee kaikki.
Viides luku.
YSTÄVIÄ JA VIHOLLISIA.
Pari viikkoa sen jälkeen kuin Yrjö oli muuttanut vanhan Niilon apulaiseksi, istui maisteri Ticklenius puutarhan perimmäisessä nurkassa vanhan omenapuun varjossa. Pitkävartinen piippu, hänen uskollisin ystävänsä, oli penkillä hänen vieressään ja vanha kulunut hattu oli pudonnut maahan. Mutta maisteri ei sitä huomannut. Haltioituneena hän luki ääneen kirjaa, jonka eräs ystävä Helsingistä oli hänelle lähettänyt. Se oli tohtori Elias Lönnrotin toimittama "Muistelmia ihmisten elämästä kaikkina aikoina" ja se sisälsi katkelmia Iliadista, jotka erityisesti innostuttivat maisteriamme.
Tsey isä, Iidan valtiapää, jalo, korkein, suurin. Armas Päivä sä myös, joka kaiken näät sekä kuulet, Virrat kanssa ja Maa ja te Vallat maanalaisetki, Jotk' etten heitä valapattoja rankaisematta! Toistajat olkaa nyt liiton, valojen tuki vahva: Jos Menelaon Aleksandron käsi — — —
Rits! Kova rasahdus, ja päivettynyt, avojalkainen poika tulla tupsahti ilmasta maisterin niskaan.
Maisteri hypähti kauhistuneena pystyyn. — Herran nimessä! Rosvoja ilmipäivällä! Ehdottomasti hän tarttui kirjaan, kalleimpaan aarteeseensa ja painoi sitä rintaansa vastaan.
Poika kömpi tulipunaisena ylös maasta, jonne oli puksahtanut.
— Anteeksi, herra maisteri, änkkäsi hän hämmentyneenä. Minä se vain olen, Yrjö. Oksa taittui ja putosin puusta.