Hämmentynyt maisteri ponnahti pystyyn, Yrjö niinikään.
— Hyvää iltaa, tervehti paroni ystävällisesti vähääkään hämmästymättä Yrjön läsnäolosta. Tulin noutamaan tuota teosta Napoleonista, josta päivällispöydässä oli puhe, sanoi hän maisterille ja jatkoi Yrjön puoleen kääntyen: — Hyvää iltaa, poikani, sinähän näytät oikein reippaalta. Maisteri on saanut uuden oppilaan, näemmä.
— Niin — niin, änkytti maisteri hämillään, opiskelemme hiukan historiaa, ellei herra paronilla ole mitään sitä vastaan.
— Ei suinkaan, vastasi paroni, mutta hän ei katsonut maisteriin, vaan Yrjöön, joka ujostelematta kohtasi hänen tutkivan katseensa.
Paroni huokasi raskaasti. — Entä edistyykö oppilaanne? kysyi hän väkinäisesti hymyillen.
— Edistyy, edistyy, vakuutti maisteri innokkaasti. Minulla ei vielä koskaan ole ollut niin lahjakasta oppilasta, lisäsi hän ääntään hiljentäen.
— Klaus ei taida vetää hänelle vertoja?
Hyväntahtoinen maisteri hätääntyi. — Hm, Klaus hm, hänen taipumuksensa ovat ehkä — —
Paroni hymyili. — Älkää huoliko käyttää jäniksenkäpälää. Tiedän varsin hyvin, ettei Klaus välitä luvuista. Hyvä pastorimme kirjoittaa, että on mahdotonta saada häntä mieltymään latinan kielioppiin.
— Tahtoisitko mielelläsi oppia muutakin kuin historiaa? kysyi hän sitten Yrjöltä.