— Minä en ymmärrä, mitä Riikke tarkoittaa, sanoi hän kylmästi. Mutta pyytäisin, ettei poikaa tästedes käytettäisi hopeankiilloituksessa. Se saattaisi käydä meille liian kalliiksi.
Mamseli oli pakahtua harmiin, mutta vanha tottumus sulki hänen suunsa. Hän niiasi Ottilia-neidille ja poistui tavallista nopeammin huoneesta. Omassa pienessä kamarissaan hän kätki kasvonsa esiliinaan ja itki haikeasti. Hän ei hetkeäkään epäillyt Yrjöä, mutta hän ymmärsi pojan olevan vaarassa.
Almansor hyppeli levotonna hänen ympärillään nykien häntä hameesta ja nosti viimein etukäpälät hänen polvilleen. Emännän mielenliikutus oli sille uutta, se alkoi vihaisesti haukkua ikäänkuin toruakseen näkymätöntä vihollista. Riikke-mamseli silitti nyyhkyttäen sen selkää.
— Niin, niin, Almansor, maailma on ilkeä. Keksipäs jokin neuvo Yrjö-rukan pelastukseksi. He koettavat varmasti kääntää paronin mielen häntä vastaan, ja silloin on leikki kaukana. Paroni ei kärsi vilppiä.
Iltapuolella, kun mamseli seisoi leivintuvassa leipomassa, juoksi Yrjö sisään kädessään suuri taskukello.
Mamseli käännähti nopeasti ja tempasi kellon pojan kädestä. — Mistä olet tämän saanut? kysyi hän hätääntyneenä.
— Se on maisterin kello, vastasi Yrjö hengästyneenä kiivaasta juoksusta. — Ajatelkaapas, Almansor löysi sen komerosta, Niilon portaiden alta.
— Jesses! Emännöitsijä huojutti ruumistaan. Jesses! — Muuta hän ei osannut sanoa.
— Minun täytyy nyt heti viedä kello maisterille, sanoi Yrjö. Kyllä hän tulee iloiseksi. Mutta millä ihmeen tavalla se on komeroon joutunut?
Yrjö riensi ulos, mutta törmäsi yhteen Jonaksen kanssa, joka seisoi aivan oven takana.