— Pojalta emme kysy ensinkään lupaa, Ottilia-neiti suostuu kyllä, jos saamme hänet ymmärtämään, että tarkoitamme pojan parasta. Fredrikistä lupaan minä taas hänen lääkärinään pitää huolen. Hänelle on terveys miltei kalliimpi kuin hänen lapsensa. Minä olen jo kauan aikaa tarkannut Klausta, ja ellei hän ajoissa joudu pois tästä ympäristöstä, kehittyy hänestä ennen pitkää luonne, jota ei kukaan ihminen voi rakastaa eikä kunnioittaa. Tohtori hiljensi ääntään. — Hän muistuttaa suuresti isosetäänsä: hillitön, oikullinen luonne, itsevaltainen ja omapäinen.
Vanha paroni rypisti silmäkulmiaan. — Olen sen kyllä itsekin huomannut, ja minua peloittaa jättää Tottisalmi hänen käsiinsä. Jos asiat olisivat olleet toisin… mutta siitä ei kannata puhua.
Tohtori katseli osaaottavasti nuoruudenystäväänsä. Hän tiesi, että tämä ajatteli tällä hetkellä poikaansa, joka kuusitoista vuotta sitten oli lähtenyt kotoaan eikä sen jälkeen ollut antanut tietoa itsestään. Huhuttiin väärennetyistä asiapapereista ja suurista peliveloista. Mutta suku oli pitänyt asian tiukasti salassa, niin ettei mitään varmaa tiedetty. Ja vähitellen oli nuori kaunis Yrjö-paroni eli luutnantti, joksi häntä yleisesti oli sanottu, unohtunut. Ei tosin isän sydämestä, sen tohtori yksin tiesi. Hän ei antanut kylmän kuoren pettää itseään. Isän sydän ei koskaan ollut lakannut kaipaamasta poikaa, joka oli ollut hänen ylpeytensä ja kaikkensa maailmassa senjälkeen kuin paronitar, hänen vaimonsa, oli kuollut.
Pieni, liukasliikkeinen, huolellisesti puettu mies astui huoneeseen.
— Herra kapteeni käskee kysyä, eivätkö herrat suvaitse tulla keltaiseen saliin pelaamaan whistiä.
— Kyllä, me tulemme kohta, vastasi paroni.
— Aina yhtä sileä ja kohtelias, huomautti tohtori hymyillen, kun palvelija nöyrästi kumartaen oli poistunut.
— Minä en pidä hänestä, mutta Fredrik ei voi hänestä luopua, ikävä kyllä, sillä hän mielistelee Klausta ja kiihoittaa hänen huonoja taipumuksiaan.
— Onnenonkija, luulen, mutta hän hoitaa isäntäänsä erinomaisen hyvästi. Luulenpa, että hän todellakin pitää hänestä.
— Niin, Fredrik on kerran pelastanut hänet jostakin pälkähästä ulkomailla, missä hän eli sangen kurjissa oloissa.