Beata käänsi pitsiesiliinaansa, kunnes se oli ryppyinen kuin pesuriepu.
— Täytyykö hänen lähteä täältä pois?
— Täytyy.
— Tuleeko Klaus sitten takaisin?
— Ei, älä vaivaa minua joutavilla kysymyksilläsi, sanoi paroni kärsimättömästi.
Esiliina Beatan käsissä oli nyt yhtenä pallona. — Ei Yrjö ole varastanut, sanoi hän hiljaisella äänellä.
— Kuinka sen tiedät?
Beata heitti päänsä taaksepäin, puna hänen poskillaan kohosi ja esiliinasta oli vain riekale jäljellä.
— Minä kerron kaikki isoisälle, vaikka ei siitä oikeastaan saisi puhua. Ei Yrjö ole ottanut maisterin kelloa eikä liioin hopealusikoita. Jonas ne otti ja kätki.
Paroni ponnahti ylös istuimeltaan ja tarttui lujasti tytön käsivarteen. — Mitä sinä puhut?