Kirkossa Klaus taaskin joutui istumaan Marian viereen. Tyttö avasi pienen sievän virsikirjansa tarjoten sitä Klauksellekin. Mutta Klaus työnsi tylysti kirjan luotaan. Hän huomasi tällöin, että tytön silmät täyttyivät kyynelillä. Pikku Maria oli kodin lemmikki eikä ollut tottunut tylyyn käytökseen. Pian hän kuitenkin unohti surunsa, kun isä astui saarnastuoliin.
Yks päivä parempi huoneessa Herrani kuin kaikki maailman ilo, kuin nopeasti poijes kimmoo. Mä oves vartijana tahtoisin olla aina.
veisasi hän heleästi.
Ja kun pastori voimakkaalla äänellä luki rippisaarnansa, kuunteli Maria hartaana, kädet ristissä virsikirjan ympärillä. Vain silloin tällöin hän loi nuhtelevan katseen pikku Jonataniin, joka haukotellen ja jalkojaan ojentaen pyrki äidin syliin.
Klaus katseli häntä syrjästä. Hän häpesi tylyä käytöstään. Miten sievän näköinen Maria oli istuessaan siinä silmät suurina ja lempeinä, miten hento ja hiljainen hän oli, aivan kuin pieni hiiri. Beata oli vallan toista maata, niin vallaton ja voimakas. Aina hän kujeili, kirkossakin, milloin vain Ottilia-täti käänsi silmänsä pois.
Voi Beata, voi Tottisalmi! Klauksen silmät vettyivät.
Kun kirkkoväki saapui kotiin, oli siellä viesti Tottisalmesta, Ottilia-tädin lähettämä.
Täti oli lähettänyt vaatteita ja kirjoja, Beata tammipelin ja Robinson Krusoen, Klauksen lempikirjan, kapteeni hänen pyssynsä ja paroni vakavan kirjeen. Robinsonin väliin oli Jonas pistänyt kirjelipun, jossa sanottiin: — Rohkeutta, nuori herra. Tehkää heidän elämänsä sietämättömäksi, niin he lähettävät teidät kotiin.
Klaus sulkeutui aarteineen huoneeseensa eikä näyttäytynyt ennenkuin illallispöydässä. Siinä hän käyttäytyi niin kopeasti ja nenäkkäästi, että Lotta äiti huokaisten toivoi, ettei mokoma rauhanhäiritsijä koskaan olisi tullut taloon. Samaa ajattelivat lapsetkin. Pastori yksin oli rauhallinen, vain silloin tällöin hän loi Klaukseen katseen, jota lapset keskenään sanoivat isän tuomiopäiväkatseeksi.
Seuraavana aamuna Klaus loikoi itsepintaisesti vuoteessaan kello yhdeksään asti lueskellen Robinsonia. Joel lähetettiin häntä noutamaan, mutta hän vain haukotteli vastaukseksi toisen kehoituksiin. Kun hän viimein saapui aamiaiselle, oli ruoka korjattu pöydästä ja hän sai kuin saikin olla nälissään päivällisiin asti.