— Älkää niin sanoko, vastasi paroni vakavasti, Jumalan teitä emme voi määrätä.
Mutta Ottilia-neiti sanoi terävästi: — Ainakaan se ei olisi tapahtunut hänelle kotona. Tottisalmessa hän ei saa juosta marjassa ukkossäällä.
Lotta-äiti punehtui, mutta ei sanonut sanaakaan puolustuksekseen.
Molemmat potilaat nukkuivat. Maria rauhallisesti, mutta Klaus oli kuumeessa. Tuon tuostakin hän avasi silmänsä ja puhui sekavasti: — Maria, Maria, älä jätä Maxia. Vie hänet pois kalliolta.
— Mitä hän Maxista puhuu? ihmetteli Ottilia-neiti.
— Hourailee, vastasi tohtori lyhyesti. Hän tutki molempia sairaita.
— Tyttö kyllä toipuu. Hänen on pysyttävä vuoteessa pari päivää aivan hiljaa. Klauksen olkapää on kyllä paha, mutta hänellä on hyvä terveys ja haava paranee verrattain pian, kun sitä hyvin hoidetaan. Kuten jo on tehtykin, lisäsi hän kumartaen Lotta äidille. Hänessä on jonkin verran kuumetta, mutta se ei ole vaarallista, kun hän vain saa olla rauhassa.
— Arveleeko veli, että voimme nyt heti viedä hänet Tottisalmeen? kysyi paroni.
— Ei millään muotoa. Antakaa hänen vain olla täällä rauhassa. Lotta-rouva kyllä hoitaa häntä, hänhän on oikeastaan minun apulaiseni näillä seuduin. Parantelee ja paikkaa kuin paraskin lääkäri. Minä jään tietysti tänne yöksi. Huomenaamulla saamme luullakseni olla jotenkin levolliset heihin nähden.
Sitten vieraat siirtyivät ruokasaliin. Pastori sai olla sekä isäntänä että emäntänä ja hoiti tointaan jotenkin kömpelösti. Tuon tuostakin hän tarjosi leipäkoria tohtorille kysyen: — Eikö armollinen neiti suvaitse kääresylttyä? Ja Ottilia-neidille vasikanhyytelöä: — Olkaa hyvä, tohtori, piparkakkuja.