Josef ja Joel saivat kertoa yhä uudelleen aamupäivän tapahtumat. Ottilia-neiti vuodatti runsaasti kyyneleitä pitsireunaiseen nenäliinaansa. Paroni ei puhunut paljoa, mutta kun hän kuuli, kuinka Klaus hetkeäkään epäröimättä oli syöksynyt Mariaa pelastamaan, kirkastuivat hänen kasvonsa.
Kun paroni ja Ottilia-neiti aamulla astuivat makuuhuoneeseen, olivat molemmat lapset hereillä. Kalpeat he olivat kumpikin ja suurisilmäiset, mutta elämä oli voitolla, sen näki selvästi.
Klaus punastui mielihyvästä, kun isoisä laski kätensä hänen päälaelleen lausuen: — Oikein tehty, poikani, ylpeilen sinusta.
Ottilia-neiti käytti ahkerasti hajuvesipulloaan, jonka hän kuitenkin jalomielisesti luovutti Klaukselle.
— Mutta rakas täti, kuinka voitte tulla toimeen ilman hajuvesipulloanne? kysyi Klaus vanha veitikka silmissään.
— Sinun tähtesi, poikani, sinun tähtesi.
Pari päivää viipyivät Tottisalmelaiset pappilassa, mutta kun Klaus nähtävästi toipui, lähtivät he takaisin luvaten, että Beata saisi parin kolmen päivän kuluttua tulla tervehtimään Klausta.
Ja Beata tuli. Ajoi pappilaan tohtorin vaunuissa iloisena ja osaaottavana. Tuulispäänä hän syöksyi Klauksen huoneeseen, vuoroin itki, vuoroin nauroi ja lörpötteli yhtämittaa, niin että tohtorin viimein täytyi ajaa hänet ulos huoneesta.
Hän oli saanut luvan viipyä pappilassa kolme päivää, ja turhaan pyyteli tohtori häntä mukaansa, peläten hänen liiaksi kiihdyttävän Klausta. Hän ei kuitenkaan kauan viihtynyt Klauksen luona hiljaisessa huoneessa. Tyhjennettyään koko uutisvarastonsa hän kyllästyi istumaan yhdessä kohden ja jätti mielellään paikkansa Marialle, kun tämä tuli Klausta hauskuttamaan.
Klaus puolestaan iloitsi kyllä sisarensa läsnäolosta, mutta Beata väsytti häntä. Paljoa mieluummin hän pelasi tammia Marian kanssa tai kuunteli tytön tarinoita. Maria oli taas entisellään, hiukan kalpeampi vain. Hellästi hän hoiti Klausta, joka usein oli kärttyisä ja yhtä usein nöyrästi pyysi anteeksi pikku hoitajaltaan.