Hän oli pettänyt rehtoria, siitä ei päässyt mihinkään. Suutarin paha juttu!
Siitä päivin sujuivat kaikki rehtorin aineet mainiosti Klaukselta. Kenties arvasi rehtori, joka oli viisas ja laajakatseinen mies, mistä syystä Klaus, luokan laiskimpia poikia, yht'äkkiä osasi latinansa niin sujuvasti. Klaus sitä epäili, sillä joskus sattui, että rehtori kysyi: — Vieläkö Värnehjelmin korvia särkee?
Ja Klauksesta näytti kuin olisivat hänen huulensa vetäytyneet pieneen hymyyn.
Joululomalla ei Klaus matkustanut Tottisalmeen, vaan erään tätinsä luo, joka asui lähellä koulukaupunkia. Beata vietti myös joulunsa siellä.
Kun Klaus joulun jälkeen tuli kouluun ja astui luokkaan, näki hän heti, että Joel, joka syyslukukauden oli istunut hänen vieressään, oli siirretty istumaan apteekin Nissen viereen.
— Miksi sinä siellä istut? huusi Klaus hänelle luokan ylitse.
— Korkeimmasta määräyksestä. Heidän mielestään me kai olemme yhdenlaisia velikultia ja liian hyviä ystäviä. Sinun viereesi tulee toinen poika. Tuossa hän tuleekin. Mutta — suutari sentään — Joel aukaisi silmänsä selälleen — sehän on Yrjö.
Klaus käännähti nopeasti katsomaan uutta poikaa, johon muutoinkin koko luokka tuijotti.
Se oli todella Yrjö. Hän astui luokkaan nähtävästi hämillään siitä, että oli suuren poikalauman huomion esineenä, mutta suorana, pää pystyssä ja varsi joustavana. Järjestäjä osoitti hänelle paikan, ja Yrjö jäi siihen seisomaan. Nyt vasta hän huomasi, kuka hänen vierustoverinsa oli. Veri karahti hänen poskilleen, ehdottomasti hän astui askeleen taapäin. Klauskin oli punainen, vimmoissaan.
— Hävytöntä, ennenkuulumatonta tunkeilua, asettua hänen vierustoverikseen. Mutta malta, kauan et siinä istu. Kyllä teen olosi sietämättömäksi, puhisi hän.