— Sinun pitää kutsua, ei hän muuten tule meille.
Iltapuolella sanoi Klaus ikäänkuin sivumennen Yrjölle:
— Tuletko tänään meille, Joelilla on nekkukemut?
— Sama se, vastasi Yrjö yhtä sivumennen.
Ja sillä oli ensimmäinen askel astuttu sovintoon molempien poikien välillä, jotka olivat olleet keskenään taistelunhaluisia kuin kaksi kukkoa.
Nekkukemut vietettiin suurella riemulla. Kaksi kymnasistiakin oli läsnä, Kastorin ja Polluxin vanhin veli ja tämän vierustoveri. Joelin nekkuja kehuttiin, ja seuraavana päivänä hän möi 30 kappaletta, neljä kahdella kopeekalla.
Yrjöstä tuli pian luokan ensimmäisiä oppilaita. Primus ja sekundus aavistivat hänestä kilpailijaa ja olivat päättäneet puolustaa asemaansa viimeiseen asti. Klaus jäi hyvin pian hänestä alakynteen ja sai usein turvata uuteen vierustoveriinsa, joka erinomaisen taitavasti osasi kuiskata. Mutta toverien silmissä ei niin paljoa merkinnyt se, että Yrjö osasi läksynsä ja suoritti kuin leikillä tehtävänsä, he antoivat etupäässä arvoa hänen erinomaisille kyvyilleen.
Ja kyvyillä tarkoittivat pojat sitä, että hän oli ensimmäinen pallon lyönnissä, itseoikeutettu kuningas kaikissa palloleikeissä ja erinomainen kopin vastaanottaja. Luokan ylä- ja alaosaston välillä kävi kiihkeä kilpailu; toistaiseksi oli yläosasto säännöllisesti voittanut pallonheitossa. Heidän kuninkaansa oli muuan Forssén-niminen poika, ja he olivat ruvenneet kovin äänekkäästi kerskailemaan voitoistaan. Lauantaisin pidettiin tavallisesti kilpailut, ja se lauantai, jolloin Yrjö heitti pallonsa kirkontornin korkeuteen, siten voittaen mestaruuden pallonheitossa, oli ikimuistettava päivä luokan alaosaston aikakirjoissa. Yrjö valittiin heti pallokuninkaaksi ja sai vastaanottaa palloyhdistyksen kunniamerkin, veripunaiseksi värjätyn hanhensulan.
Keväällä, kun maa paljastui, olivat pojat rosvosilla kaupungin ulkopuolella. Lähellä leikkikenttää oli niitty ja niityllä iso lato puolillaan heiniä. Se oli rosvojen päämaja. Yhdessä nurkassa oli heidän aarrearkkunsa, vanha pakkalaatikko täynnä sinettejä, perunapyssyjä, tinanappeja, linnunmunia ja hanhensulkia, jotka oli ryöstetty konrehtorilaisilta, rehellisessä taistelussa tosin.
Yrjö oli rosvojen johtaja ja Klaus kapteeni, Joel aarreaitanhoitaja, ja muonamestarina muuan leipurinpoika, joka toi isänsä kaupasta vanhoja korppuja. Paitsi neljännen luokan poikia vastaan, sotivat rosvot sen lisäksi kymnasistien apujoukkona kisällejä vastaan. Nämä olivat kaikkien koulupoikien perivihollisia, ja alituisesti joutuivat eri puolueet käsikähmään toistensa kanssa.