III.
Äidin-äidin kirstu.
Satoi. Tuli ihan tulvimalla. Untuva oli kastellut itsensä läpimäräksi kattokourun alla ja istui nyt vilttiin käärittynä keinutuolissa, sillä aikaa kun Ter etsi hänelle kuivia vaatteita. Kreets oli sohvannurkassa jalat alla ja luki "Välskärin kertomuksia". Pyry parsi sukkia. Se oli kaikkien mieliksi hänen lempityötänsä. Polle liimaili kasveja.
"Kuulkaapas, tytöt!" sanoi äiti, "nyt, kun sataa, saatte mennä vinnille leikkelemään matonkuteita. Poutapäivinä siitä ei kuitenkaan tule mitään."
Kreets ei ollut kuulevinaan. Hän oli juuri Ester Larssonin kanssa kiikkumassa ikkunaluukussa. Eivätkä muutkaan näyttäneet halukkailta. Mutta kun Pyry, "näyttääkseen hyvää esimerkkiä", kääri sukkansa kokoon ja valmistautui lähtemään, täytyi toistenkin seurata.
"Yksi jää tänne auttamaan päivällisen laitossa", julisti äiti.
Jokaiselle tuli tavaton into leikkaamaan matonkuteita. Oli nyt niin, että he tahtoivat aina olla yhdessä. Siitäpä riitti kahnausta, kun ei kukaan olisi yksin ryhtynyt mihinkään. Jos yksi määrättiin auttamaan Vanhaa-Maria pyykillä, olivat kaikki mukana, jotta siitä tuli oikea sekamelska pesutuvassa. Jos yhden piti mankeliin, menivät he kaikki, ja Vanha-Mari väitti tulevansa kuuroksi. Puhumattakaan jostakin huvimatkasta tai iltamasta, jollaisissa he olivat harvoin. Sillä kun vain yksi kerrallaan saattoi saada pääsylipun, tunsi tämä itsensä niin onnettomaksi kuvitellessaan kotiin jääneitten ikävää, että mieluummin hänkin pysyi kotona. Kävelyllä he olivat kaikin, ja heitä oli tien täydeltä. Ikävintä oli pyöräily. Pyöriä oli vain kaksi, joten pyöräiltiin vain asioissa.
"Eihän ole saksiakaan kaikille", yritti äiti puolustautua.
"Onhan meillä kolmet, yksi saa ommella, ja minä haen Hietalasta keritsimet!"
Kreets oli nuolena ulkona. Mutta Ter tunsi tunnonvaivoja. Vaikka vasta viidentoista, oli hän järkevin joukossa.