"Kuinka niin?"
"No, kun minä en osannut sanoa profeetat, vaan aina tuli porohetat!" nauroi Riitta.
Vanha herra hymähti. Hän oli merkillinen, hänelle puhui kuin isälleen.
"Ei olekaan sanoista väliä, kunhan elämässään toimittaa sitä enemmän."
"Mutta kun ei tule toimitetuksi mitään suurta."
"Pientä sitten. Esimerkiksi auttelee vanhoja mummoja ja pikku lapsia, opettaa nuoria herroja, holhoo koulutyttöjä ja nuhtelee itsekkäitä rouvia!" — Vanhan herran suupielissä piili veitikka.
"Oh", sanoi Riitta hämillään.
"Niinpä niin, nuori ystäväni, joka pienessä on uskollinen, sille uskotaan suurtakin. Mutta ehkä nyt autatte minuakin. Tässä tulee minun rantani!"
Riitta auttoi häntä laiturille. Rantatiellä surisi auto.
"Jos joskus haluatte tavata, olette tervetullut", sanoi vanha herra hyvästiksi ja ojensi nimikorttinsa. Riitta niijasi hämmentyneenä. Hänelle hän oli uskaltanut puhua tyhmyyksiä! Mitä hän mahtoikaan tuumia, siitäkin, kun hän vertasi häntä karhuun! Kuin vastaukseksi vanha herra heilutti autosta kättään.