* Eräs vanha, yksinkertainen pappismies ylämaasta, joka ei paljon ollut ottanut osaa uudenaikasen maailman menoista, tuli kerran ravintohuoneeseen, jossa hän seuraten ruoka-listaa söi järjestänsä monta ruokalajia. Koska hän oli ehtinyt noin puoleen listaa oli hän jo liiaksi ravittu ja väsynyt. Hän kävi siis ravintohuoneen isännän tykö valittaen mahdottomaksi syödä kaikki ne ruvat, joita lista osoitti. "Mutta — lisäsi pappi — tahdon minä sittekin maksaa koko listasta, kun vaan pääsen tästä peevelin pulasta."
40.
Oikeus Turkissa. Köyhä turkkilainen, joka rikkaan naapurin juonista oli kadottanut maakartanonsa, kutsutti tämän tuomarin eteen. Köyhällä oli kirjoituksia, jotka vahvistivat hänen väitöksensä; mutta niitä kumoaksensa oli rikas saattanut puoleensa monta todistajata; vielä paremmin vahvistaaksensa heidän puheensa lisäsi hän, tuomarille lahjaksi, kukkaron 500 tukaattia. Asiaa tutkittaissa näytti köyhä mies paperinsa, joita vastaan rikas jälleen tuotti todistajansa. Tutkimisten lopetettua, oli tuo rikas varmaan vakuutettu tuomarin päättävän päätöksen tuiki hänen mieleensä. Mutta tämä virkamies ei ollut niitä tuomareita, joihin raha vaikuttaa, vaan ottaen kukkaron sohvansa alta, sanoi hän rikkaalle miehelle: "tässä asiassa olette paljon harhailleet; tämä köyhä rukka ei jaksa tuottaa todistajia, hänelle eduksi, mutta minä jaksan niitä tuottaa viisi sataa, ja tässä ne ovat." Niin sanoen paiskasi hän, inholla, rahakukkaron pöydälle, samassa päättäin asian köyhälle eduksi.
41.
Tohtori Stukely (englantilainen) tuli kerran, suostumuksen jälkeen, tervehtimään tuota suurta tähtein tutkiata, Sir Isaak Nevton'ia. Palvelia sanoi herransa olevan oppiaineissansa, milloin ei kellään ollut lupaa häntä häiritä. Häntä odottaaksensa istui kuitenkin tohtori alas, eritoten ruokatunnin jo läsnä ollessa. Kymmenen minuutin mentyä, tuotiin päivälliseksi pöydälle paistettu lintu kannen alla. Kului koko tunti vaan Sir Newtonia ei näkynyt. Tohtori asettain itsensä pöytään, söi siis rohkiasti paistetun linnun ja näyttäin tyhjän talrikin, käski hän palvelian tuoda toisen herrallensa. Ennen paistin valmistettua, tuli tuo kuulusa mies sisälle. Pyytäin pitkän viipymisensä anteeksi, lisäsi hän: — "sallikaat minun vaan vähän haukata; kohta olen teidän omanne. Tällä haavaa olen jotenkin väsynyt." — Niin sanoen nosti hän kannen ja nähdessään paistin jo syödyksi, kääntyi hän, muutoksetta kasvoissa, tohtorin puoleen sanoen: "kas mitä sukkelaa kansaa me oppineet toki olemme. Unhotin, että jo olen syönyt."
42.
Eräs kalihvi, joka ankaruudellaan oli joutunut alamaistensa kauhuksi, matkusti kerran tuntemattomaksi puettuna maansa kaukaisinta osaa. Häntä kohtaavalta Arapialaiselta kysyi muun muassa: "minkälainen ihminen lie tuo kalihvi, josta niin paljon haastetaan?" — Se vai — vastasi Arapialainen — se ei ole ihminen, vaan julma peto. — "Mistä häntä sitten syytetään?" — sanoi kalihvi. — Kaikenlaisista julmista hirmutöistä. — "Oletteko ikään häntä nähneet?" — Jumalan kiitos, en. — "Katsele häntä nyt tarkasti — sanoi kalihvi — sillä itse kalihvi nyt puhuttelee sinua." — Arapialainen, näyttämättä vähintäkään hämmästystä, sanoi katsellen levollisesti kalihvia: "entäs te, kurkia herra kalihvi, tiedättekö te, kuka minä olen?" — Kalihvin vastatessa kieltäin, lisäsi Arapialainen: "minä olen Zoharin perheestä, jonka jälkeiset ovat vaivatut hulluudelta, yhden päivän vuodessa. Tänäpänä on minun vuoroni."
43.
* Itku silmissä tuli Antti (suuri veitikka muutoin) toverinsa Heikin vastaan. Tämän nauraessa hänen itkuansa, sanoi Antti: "syytä on kyllä itkeäni. Ystävämme Matti rukka, tuo oiva poika, paras poika koko maailmassa, tuomittiin eilän vitsan-alaiseksi." — Noh, mitä pahaa on hän sitten tehnyt? — "Ei mitään sen pahempaa, kuin kukin muu olisi tehnyt hänen tilassansa; hän näki suitset maantiellä ja korjasi ne." — Voi, huusi Heikki, nyt vasta tuomarit ovat tulleet peräti hulluiksi! Tuomita ihmistä vitsoihin suitsien ylös otosta! Tämä on todella aivan kovaa. "Sanoakseni totuuden, lisäsi Antti, oli suitsien toiseen päähän sidottu hevonen."
44.