49.
Eräs itämainen ruhtinas kohtasi, lystimatkalla muutaman korkean virkamiehen parissa, köyhän erokkaan, joka avoin suin huusi: "kuka hyvänsä minulle antaa sata kultarahaa, saa minulta hyvän neuvon." Ruhtinas antoi lukea erokkaalle tämän summan, jonka perästä erokas sanoi: — älä rupee mihinkään toimeen, ellet hyvin ole miettinyt sen loppua!
Kuullessaan tämän halvan ja jokapäiväisen oppilauseen, purskahtivat hovimiehet nauruun, sanoen: "erokas on saanut hyvän makson viisaasta sanastaan." Mutta ruhtinas tytyi tähän vastaukseen niin suuresti, että hän antoi piirittää sen kulta-puustaveilla hovinsa nurkkiin ja jokaiseen kulta- eli hopia-astiahan. Jonkun ajan perästä oli ruhtinaan jäsen-lääkäri rahoilla houkuteltu kuolettamaan hänen myrkytetyllä lansetilla, suonen-iskun hetkinä. Päivä koska ruhtinaan käsivarsi jo oli sidottu ja tuo pahan onnen lansetti lääkärin kädessä, sanoi entinen itseksensä: "älä rupee mihinkään toimeen, ellet ole hyvin miettinyt sen loppua."
Näistä sanoista vapisten, päästi lääkäri lansetin kädestään. Ruhtinas, havaiten hänen vimmansa, kysyi sen syytä. Lääkäri lankesi polvillensa, tunnustaen koko seikan. Hän sai rikoksensa anteeksi, mutta pahan liiton nostajat rangaistiin kuolemalla.
Ruhtinas sanoi hovimiehille, jotka pilkaten pitivät erokkaan neuvon aivan halpana: "eipä ole juuri halpa se neuvo, joka voi kuninkaan pelastaa kuolemasta."
50.
* Kylmällä talvipäivällä kävi suutari N., joka myös vähää ennen oli saanut raatmannin kunnia-nimen, ylös alas pitkin Helsingin katuja, velkoaksensa suutarin töistä ansaitut, mutta vielä maksamattomat rahat. Ollen laiska maksaja, sai myös luutnantti H. nähdä raatmannin pulskeat kasvot. Tämän sisään astuessa, ei kuitenkaan H. noussut ylös mukavalta sohvaltaan vaan pitkitti, kirja kädessä, lukemistansa. Hieroen kylmiä käsiänsä sanoi raatmanni: — "merkillisen kylmä ilma tänäpänä, herra luutnantti." — Kuka käski teidän käydä ulos? — muistutti tämä. — "Tahtoisin maksoa niistä saappaista ja kalosseista, jotka minä joku aika sitte teille valmisten. Yhdessä maksavat ne vaan 10 ruplaa hopeassa." — Maksakoot mitä hyvänsä; kahta siitä. Ei mull' ole mitään rahaa. — "Koska herra luutnantti katsoo mahdolliseksi maksaa tämän velan?" — En minä ole mikään tietäjä. — "No, mutta miksi te siis ollenkaan tilaatte jalkineita, koskette näe taitavanne niitä milloinkaan maksaa?" — Nyt nousi luutnantti ylös sohvalta, lähestyi raatmannia ja sanoi lyödessään kädet yhteen: — Ettekös ole pentelen tyhmä nyt jälleen? Kuinka se sopisi, ja miltä se näyttäisi, jos kruunun upsieri kulta-kauluksella kävisi paljain jaloin?
Kovin häpeillään meni suutari tiehensä mutta totuuden arvoksi on toki sanottava, että luutnantti muutaman viikon jälkeen maksoi täyden velkansa.
51.
Keisari Joosef toisen hallitessa Itävallassa, oli Pyömissä perästyksiin katovuosia, niin että monella maamiehellä ei ollut leipää nälkänsä sammutteeksi. Joosef lähetti siis Pyömiin paljon viljaa ja muitakin ruoka-aineita ja matkusti itsekin sinne, katsoaksensa, oliko kaikki jaettu hänen määräämällä tavalla. Ilmoittamatta kuka hän oli, tuli keisari erääseen vähäseen Pyömiläiseen kaupunkiin. Ulkopuolella maaherran taloa oli paljon vaunuja ja rattaita viljaa täynnä; mutta talonpojat, joille ne kuuluivat, olivat kokoontuneet ja puhelivat suutuksissa keskenänsä. Keisari kysyen syytä tähän ruokottomuuteen, sai vastauksen: "tässä olemme vartoneet monta tiimaa, ehkä kotihimme on kahdeksan penikulmaa." — Puhuvat totta — lisäsi maaherran saapuvilla oleva sihtieri — ja paitsi sitä ovat köyhät kaupunkilaiset myöskin jo monet tunnit saaneet vartoa viljan jakoa.