Maamittari silmäillen karttaan vastasi:
— Anomukses, Tervonen, on kartan jälkeen likimittäin vilpitön. Annan siis sen pelto-palasen sinulle.
Maamittarin pitäissä sanansa, sai hän myös Tervoselta luvatun makson. Mutta Tervosen naapuri, Yrjölä, ei saanut mieleensä, tämän asian oikein käyneen, jonkatähden lähetti valituskirjan asianomaiselle oikeudelle. Oikeus, nähden valituksen ei juuri perättömäksi, lähetti toisen maamittarin tutkimaan jakoa. Tämä uusi jakaja päätti asian tuiki toisin, niin että Yrjölä sai pelto-palansa takasin. Kun tästä päätöksestä ei enää kelvannut aplierata, tuli Tervonen vihastuneena ja murheellisena Hullu-Heikin tykö, ja pyysi sata riksiänsä takasin. — "Kuules, Tervonen, etkös sinä luvannut minulle sata riksiä, jos minä sinulle antaisin tuon pelto-kappaleen. Minä jaoin sen sinulle; enkö minä puolestani sitä sinulle antanut? Mutta sinä, miks' ett'et pitänyt sitä?"
10.
Eräs nälkään nääntyvä herrasmies silmäili ravintohuoneessa ruokalistaa.
— Kuuleppas poika — huusi hän passarille — mitä maksaa lihankaste?
— Kaste saadaan maksotta. — Entäs leipä sitten? — Saadaan myös
maksotta. — Passari, tuo minulle siis kastetta ja leipää!
11.
Ranskan kuningas, Henrikki IV oli luonnoltaan säästävä, eikä käyttänyt rahaa turhuuksiin, vaan valtakunnan ja alamaistensa hyödyksi. Kerran näytti itsensä kuninkaalle mies, joka sanoi voivansa syödä niin paljon kun kuusi tavallista miestä. Tämä suuri syömäri toivoi, kuninkaan mieluisestikin antavan jonkun lahjan suojellaksensa niin merkillistä miestä. Henrikki, joka jo ennakolta oli kuullut puhuttavan tästä ankarasta ahmatista, kysyi häneltä, oliko tosi, että hän taisi syödä kuuden kanssa kilpaa. — On, herra kuningas — vastasi ahmatti. — Ja sinä teet työtä samassa määrässä? — Teen niin paljon työtä kun joku toinenkin samassa ijässä ja voimassa. — Mene hiiteen, lurjus — sanoi kuningas — jos valtakunnassani olisi kuusi semmoista ihmistä kun sinä, antaisin teidän kaikki hirttää. Senkaltaiset ahmatit pikaisesti hotkisivat suuhunsa koko valtakunnan.
12.
Keisari Kaarlo V oli metsästäissä eksynyt, mutta huomaten töllin likellä, astui hän sisään levätäksensä muutaman hetken. Siellä näki neljä miestä makaavan pitkinä, ikäänkuin syvässä unessa. Yksi nousi toki ylös, ja sanoi lähestyen keisaria: "unessa näin minä velvollisuuteni olevan ottaa teidän kellonne." Ja hän ottikin sen. Toinen, sanoen unessa nähneensä, että oudon päällystakki olisi hänelle hyvin sovelias, otti keisarilta takin. Kolmas otti häneltä rahakukkaron. Neljäs vihdoin pyysi anteeksi, jos hän tutkistelisi kaikkia oudon vaatteita. Tutkiessaan havaitsi kaulassa vähäiset kultakäädyt, joissa rippui hopiainen pilli. Rosvon tahtoessa näpistellä nämät kalliit kalut, sanoi keisari: "mutta ennenkuin viet minulta tämän pillin, tahdothan tuntea sen avut." Samassa puhalsi hän pillillä. Ystävät, jotka etsivät keisaria, kuulivat soiton, riensivät tölliin ja jotenkin hämmästyneinä näkivät keisarinsa puolialastomassa tilassa. Havaiten itsensä jo olevan turvassa, sanoi keisari heille: "katsokaat näitä hyviä miehiä, joista jokainen on nähnyt unta, juuri mieltänsä myöten. Mutta nyt on minun vuoroni nähdä unta." Muutaman hetken miettien itseksensä, sanoi Kaarlo: "minä keisari olen nähnyt sen unen, että kaikki nämät neljä pitää hirtettämän." Kohta hirtettiin net myös töllin viereen.
13.