* Eräs talonpoika tuli liki-asuvaisen lakimiehen tykö, sanoen tulleensa suureen pulaan onnettomasta, äsken tapahtuneesta kohtauksesta. — "Yhden teidän häristänne on minun sonnini pahasti puskenut. Olisin iloinen, kun saisin tietää, minkä palkinnon saisin tarita." — "Te olette kunnian mies, sanoi alvokaatti — ette suinkaan pidä sitä sopimattomana, jos minä toivon teiltä toisen härjän, haavoitetun siaan." — "Tämä ei ole muuta kun oikein, mutta — huomasi talonpoika — kuinka olen sanonut? Todella sanoin väärin, teidän sonninnehan se oli, joka puski minun härkäni kuolijaksi." — "Onko niin", haastoi alvokaatti — "tämä tekee asian toiseksi. Minun täytyy likemmin tiedustella koko seikka, jos…" — "Mikä jos? — katkaisi talonpoika hänen puhettansa — koko asia olisi tullut päätetyksi ilman tuota sanaa jos, kun vaan te herra sihtieri oisitte yhtä valmis antamaan toisille oikeutta, kuin olette sitä toisilta vaatimaan."

14.

Kuolemasta ei mihinkään pääsee. Kauppamies merimatkalla kysyi kipparilta, mihin tautiin tämän isä oli kuollut. Kippari vastasi: "isäni, iso-isäni, ja iso-isäni isä hukkuivat kaikki mereen." — Noh — arveli kauppias — ettekö te ole pelvossa, saadaksenne saman lopun? — "Saisinko kysyä — tuumasi kippari — mihin tautiin teidän isänne, iso-isänne ja iso-isänne isä kuolivat?" — "Kaikki kuolivat he vuoteellansa." — "Hyvä — vastasi kippari — mutta kuinka minä siis pelkäisin purjehtimista enemmän kun te pelkäätte yösiaanne?"

15.

Eräs aatelismies söi illallista vähäisen kaupungin ravintohuoneessa. Atrian jälkeen kysyi ravintolan isäntä, oliko ruoka oudon mieleen; "ruvanne oli oiva", vastasi aatelis-mies — "olen saanut semmoisen ehtoollisen, kun ei muu mies koko valtakunnassa." — "Toki paitsi pormestaria" — lisäsi isäntä. "Paitsi ei ketään", sanoi aatelismies. — "Teidän täytyy toisista eroittaman pormestarin." — "En viitsi", vastasi aatelismies. Lyhyesti sanottu, heidän riita tuli niin kuumaksi, että isäntä (joka oli raatmanni, ehkei viisaudeltaan Solonin eli Lykurgon vertainen) veti vieraansa pormestarin eteen. Tämä, jonka järki oli tarkasti tasakorkoinen raatmannin järjen kanssa, puhutteli outoa pöyhkiästi: "jo ikivanhoista ajoista on tässä kaupungissa ollut tapana, eroittaa pormestari muista ihmisistä, niin että jokaisen, muista puhuttuansa, täytyy lisätä: paitsi herra pormestaria. Rikos tätä tapaa vastaan sovitetaan yhdellä ruplalla." — "Hyvä — sanoi aatelismies — tuossa on rupla, mutta tahdon tulla hirtetyksi, jollei tuo vanhus, kuin saatti minun tänne, ole suurin narri koko kristikunnassa, paitsi teitä, herra pormestari."

16.

Nuori, korkeasukuinen herrasmies oli äsken palannut matkustuksistansa ulkomailla. Olihan hänellä sama tapa, kuin useimmin muillakin matkustelijoilla — kaunistaa totuutta mielijohteen kukkaisilla. Kerran jutteli hän noista monista lahjoista, joita oli muistoksi saanut ulkomaan ruhtinoilta. Eritoten ylpeili hän, haastaen saaneensa muhkiat suitset ranskan kuninkaalta. "Ne ovat somasti koristetut kullalla ja kalleilla kiveillä, enkä tiedä, raskinenko panna ne hevoseni suuhun. Kuinka minä parhaimmin käyttäisin niitä?" — lisäsi hän kääntyen harmaapäisen upsierin puoleen. — "Pistäkäät, herra paroni, suitset omaan suuhunne" — vastasi tuo harmaapäinen kunnioitettava vanhus, jonka mieleen lörpötys, kerskaus ja valhe ei laisinkaan ollut.

17.

* Turussa kiitti leveäpuheinen kauppias Pietarin kaupunkia ja kaikkia sen komeuksia. Kuin hänen puheensa ei ollut juuri viisaasti asetettu, eikä aina soveltunut yhteen totuuden kanssa, rohkeni eräs tähän asti ei havaittu, selvästi puettu herra (joka kauvan aikaa oli asunut Pietarissa) kysyä. "onko herrani sitten ollut Venäjän pääkaupungissa?" — "Itse en ole ollut Pietarissa, höpisi toinen, mutta minulla oli veli, jota aina makiasti halutti sinne päästä."

18.